Eveliina

lauantaina, huhtikuuta 28

Haluaa, ei halua

Lukkari: liikunta, filosofia, psykologia

En voi (enkä halua) olla ottamatta kantaa Markon blogista lähteneisiin pohdintoihin, joita Kukka sitten jatkoi.

Marko siis avasi keskustelun kutakuinkin näin:
"Kirjottajan mielestä on aika hyödytöntä vain itsensä takia jumpata ja pumpata pitkällä tähtäimellä. Mitä sitten kun se kunto on jo hyvä ja elämänhallintaopit on otettu käyttöön? Pitäisi miettiä miten näitä uusia supervoimiaan voisi käyttää oman yhteisönsä hyödyksi."

Johon Kukan Pari vetoa pöytälaatikkoon:
"Treenaaja mielletään monesti narsistiseksi tyypiksi, joka ajattelee vain itseään ja omaa ruumistaan. Mutta onko omien kätten töiden katselu (esim. käsityöt, runous, ruoanlaitto whatever) ja kehujen kalastelu niille jotenkin jalompaa, älykkäämpää tai kunniakkaampaa, kuin bodi-bodi? Onko yhteiskunnallisesti ja kokonaisvaltaisesti hyödyttömille harrastuksille olemassa jokin jalousjärjestys?
...“Onko sun muka ihan pakko tänään treenata”, joku kysyy hieman halveksuvasti, katsoo kulmien alta.… ja kaivaa samalla kutimet käsilaukustaan."

En menisi sanomaan, että urheilu (tai liikunta) olisi yhteiskunnallisesti hyödytöntä, sen verran monia sairauksia sillä ehkäistään. Isäni tuskin olisi juhlinut 75-vuotissynttäreitään, jos ei olisi ikänsä pitänyt itseään liikkeellä. Toisaalta myös käsityöt, lukeminen, soittaminen ym. vähemmän fyysinen ponnistelu ylläpitää tai hoitaa monen mielenterveyttä ja innostuminen ja intohimo on omasta mielestäni elämän parhaita asioita, kohteesta riippumatta. Siksipä en itse ainakaan lähtisi laittamaan harrastuksia arvojärjestykseen.

Monta kertaa sanotaan, että liikunnan pitäisi olla hauskaa. Siinäkö se raja kulkee, kokeeko jonkun asian hauskana vai ei? Hauska on sallitumpaa kuin... hmm... ponnistelu, esimerkkinä vaikkapa zumba vs. maratonjuoksu, joista jälkimmäinen alkaa helpommin aiheuttaa sellaista kulmien nostelua, että "ai, sä joudut kieltäytyyn kaikesta hauskasta", varsinkin jos ilmoitat tavoitteesi alle 2:55:n. Sehän on jo muuttunut lenkkeilystä (eli liikunnasta) urheiluksi siinä vaiheessa.
(Selvyyden vuoksi: oma määritelmäni liikunnan ja urheilun eroista liittyy tavoitteellisuuteen: urheilu on sitä, että tavoitellaan jotain -päästiin siihen käytössä olevilla metodeilla tai ei- ja liikunta on sitten sitä toista juttua johon nykyisin kuuluu myös hissin skippaaminen eli tutummin "arkiliikunta".)

Omaa treeniäni en kuvailisi ainakaan termillä hauskaa. Osa siitä on pikemminkin ankeaa, rankkaa, tuskallista, haastavaa, kivuliasta, puuduttavaa, ahdistavaa, pelottavaa jopa... (moni kokee saman lajin myös tylsäksi tai yksitoikkoiseksi, mutta minä pidän toistosta). Osa on sitten yksinkertaisesti nautinnollista ja silti kaikki nuo tuntemukset tuppaavat johtamaan samaan lopputulokseen, joka on ns. hieno fiilis. Omalla arvoasteikollakin kärjessä vuorottelevat sekä päämäärä, että liike.

"Onko sun pakko tänään treenata?" -kysymykseen vastaan, että ei ole, mutta haluan tehdä niin. Ja joskus kun en haluaisikaan (tämä nyt koskee sitä ikuista pakkopulla-lenkkeilyä...) niin haluan edelleen nauttia niistä eduista joita siitä seuraa.

Tätä otan toisenkin palan!
Sama asia on ollut helposti jalostettavissa esim. "Mikset sä muka voi ottaa kakkua?" (Vaikka ehkä tahtoisinkin en halua, koska minulla on tavoite),  "Mikset sä vedä per*eitä olalle ja valvo aamuyöhön?" (Voishan se olla tänään kiva idea, mutta siitä on seurauksensa joita en halua koska minulla on tavoite.).

Mitä sinä haluat?

PS. Markon kysymykseen "Mitä sinä aiot tehdä sillä uudella hyvällä kunnollasi ensi vuonna? Kenen hyväksi teet ja mitä?" vastaan, että näillä supervoimilla kannetaan ainakin mökillä vettä ja henkisen kasvun hedelmät, kuten kärsivällisyys, pitkäjänteisyys, suunnitelmallisuus ja itseluottamus auttavat kutakuinkin kaikissa tilanteissa.

4 kommenttia:

Tuija www.muotisalonki.com kirjoitti...

Liikunta ei ole yhteiskunnallisesti hyödytön harrastus, asia on päinvastoin.
Kansanterveys nimenomaan on yhteiskunnallinen kysymys. Mm. 1930-luvulla kansaa houkuteltiin ihan valtionhallinnon toimesta liikunnan pariin, jotta kansalaiset olisivat työkykyisiä ja tuottavia, ja terve kansa kasvattaisi hyvän yhteiskunnan. Samaa firmat tekevät tänään tukemalla eri tavoin työntekijöidensä urheiluharrasteita. Myös valtion ja kuntien hallinnoissa tehdään työtä, jotta kansanterveys pysyisi hyvänä. Tosin urheilun tuki on vähentynyt, nykyään uimahalleja ja urheiluseuroja lukuunottamatta urheiluharraste alkaa olla yksityisten palveluntuottajien businesta.

Sinä olet sm-tason urheilija, joten treenisi on kovaa. Mutta tavalliselle perusnaiselle,jolle liikunta on vähän vastenmielistä, mutta motivaation pitäisi riittää koko elämän ajan, on hyvä jos löytyy se laji, jonka parissa on hauskaa harrastaa.Fiksusti erotitkin toisistaan urheilun ja liikunnan,ja liikkujille voi toivoa hauskaa treeniä. Tsemppiä ja motivaatiota sinulle koviin treeneihisi myös, toivoo Tuija

Eveliina kirjoitti...

Kiitos Tuija!

Anonyymi kirjoitti...

Tää oli niin asiaa. Ainoastaan tavoite saa motivoitumaan aamulenkille klo 5.20 räntäsateessa, kun kaikki muu järjellinen on sitä vastaan ;) Olen vasta viime aikoina ymmärtänyt mitä tavoitteellisuus merkitsee - myös levon kannalta. Uskonpa muuten, että sillä sun hyvällä kunnollasi ja tavoitteellisuudellasi on merkitystä ensi vuonna myös aika monen nostajan elämään, piiskaavan positiivisesti ;) - Mimosa

Eveliina kirjoitti...

Kiitos Mimosa!
Itse asiassa toi viimeksi mainittukin on yksi mun tavoitteista. Alkuvuoden aikana oon siinä kokenut kyllä niin suurta onnistumisen tunnetta että olen välillä ihan pakahtua!