Lukkari: taito- ja taideaineet
Sinisen lisäksi mulla on tämä valkoinen Levi's-rotsi. Ostin sen reissusta New Yorkista 2006, eli silläkin on jo ikää. Ja tahroja. Aina. Varsinkin niskassa.
Kassi tuli heti käyttöön. Siinä on hirveesti tilaa, mutta ei varmaan kauaa. Täytän sen jollain roinalla.
Eveliina
keskiviikkona, toukokuuta 30
lauantaina, toukokuuta 26
Lunta tupaan
Lukkari: matematiikka
Poikettiin Vanhalla YO-talolla Fashion Stock Sales -tapahtumassa eikä sieltä palattu tyhjin käsin. Edellissyksynä aloitettu Kerää koko sarja Lumi Supermarket bagejä sai jatkoa ja nyt mulla on arsenvärisen S-koon ja tummanvihreän XL:n lisäksi myös ruskea koossa M.
Olen käyttänyt aika paljon aikaa siihen, että löytäisin korvaajan mun juuri täydellisen kokoiselle farkkukassilleni joka palvelee lähinnä reissuissa, mutta joka on aika rähjäisen näköinen ja oloinen. Kun vaatimuksena on ollut se, että kassin pitää olla nahkaa ja mieluiten nätin sävyinen ruskea niin vaihtoehdot on olleet kovin vähissä. Vaan miksi hannata vastaan jos Lumilta löytyy oikein mainio vaihtoehto? Toki edellisen kerran kun kävin näitä hypistelemässä niin näin nättiä väriä ei ollut tarjolla lainkaan vaan sitä babypoo-keltaista.
Että nyt en sitten tarvi välttämättä taas enää mitään hetkeen aikaan.
Poikettiin Vanhalla YO-talolla Fashion Stock Sales -tapahtumassa eikä sieltä palattu tyhjin käsin. Edellissyksynä aloitettu Kerää koko sarja Lumi Supermarket bagejä sai jatkoa ja nyt mulla on arsenvärisen S-koon ja tummanvihreän XL:n lisäksi myös ruskea koossa M.
Olen käyttänyt aika paljon aikaa siihen, että löytäisin korvaajan mun juuri täydellisen kokoiselle farkkukassilleni joka palvelee lähinnä reissuissa, mutta joka on aika rähjäisen näköinen ja oloinen. Kun vaatimuksena on ollut se, että kassin pitää olla nahkaa ja mieluiten nätin sävyinen ruskea niin vaihtoehdot on olleet kovin vähissä. Vaan miksi hannata vastaan jos Lumilta löytyy oikein mainio vaihtoehto? Toki edellisen kerran kun kävin näitä hypistelemässä niin näin nättiä väriä ei ollut tarjolla lainkaan vaan sitä babypoo-keltaista.
Että nyt en sitten tarvi välttämättä taas enää mitään hetkeen aikaan.
torstaina, toukokuuta 24
Testing testing
Lukkari: liikunta, kuvataide
Eilen oli testinostopäivä Hampurin kisoja ajatellen. Olin päättänyt, että jos ei tässä vaiheessa mene satanen rikki suht vaivattomasti ilman ylimääräisiä lepopäiviä niin jätän reissun väliin. Musta joku rämpimistulos ei ole "MM-kisakunto". Olen siinä mielessä aika kunnianhimoinen kuitenkin.
Mitään hurjaa tulosta ei ole odotettavissa, mutta testin perusteella talvella heitetty arvio 114-116 ois tässä vaiheessa haarukassa, joten kisaamaan lähdetään. Eipä tuokaan huono tulos olis, mutta tavoite syksyn SM-kisoissa on kyllä sitten paljon kovempi.
Mua jännitti aikalailla, koska tuo 16-kiloinen on kuitenkin vielä aika painava. Sitäpaitsi en ole tehnyt yhtään OALC (eli one arm long cycle) -nostoa millään kuulalla sitten SM-kisojen yli 8 kk sitten. Hengitys on sen jälkeen laitettu kokonaan uusiksi, joten se teettää vähän töitä, varsinkin siinä vaiheessa kun nopeutta lisätään eikä kuula enää pysähdy räkkiin alaspäin mennessä. No, tällä reissulla siitä ei vielä tarvi murehtia kun työntökunto ei ole tämän kummempi. Alussa tuo on aikamoista hakemista vaikka yritin sitä lämmittelyssä saada kuntoon jo 14-kiloisen avulla. Eiköhän se tästä suttaannu kuitenkin.
Nyt sitten painoa alas vielä se viimeinen kilo (on muuten tiukassa!) ja hyvä tulee.
Eilen oli testinostopäivä Hampurin kisoja ajatellen. Olin päättänyt, että jos ei tässä vaiheessa mene satanen rikki suht vaivattomasti ilman ylimääräisiä lepopäiviä niin jätän reissun väliin. Musta joku rämpimistulos ei ole "MM-kisakunto". Olen siinä mielessä aika kunnianhimoinen kuitenkin.
Mitään hurjaa tulosta ei ole odotettavissa, mutta testin perusteella talvella heitetty arvio 114-116 ois tässä vaiheessa haarukassa, joten kisaamaan lähdetään. Eipä tuokaan huono tulos olis, mutta tavoite syksyn SM-kisoissa on kyllä sitten paljon kovempi.
Mua jännitti aikalailla, koska tuo 16-kiloinen on kuitenkin vielä aika painava. Sitäpaitsi en ole tehnyt yhtään OALC (eli one arm long cycle) -nostoa millään kuulalla sitten SM-kisojen yli 8 kk sitten. Hengitys on sen jälkeen laitettu kokonaan uusiksi, joten se teettää vähän töitä, varsinkin siinä vaiheessa kun nopeutta lisätään eikä kuula enää pysähdy räkkiin alaspäin mennessä. No, tällä reissulla siitä ei vielä tarvi murehtia kun työntökunto ei ole tämän kummempi. Alussa tuo on aikamoista hakemista vaikka yritin sitä lämmittelyssä saada kuntoon jo 14-kiloisen avulla. Eiköhän se tästä suttaannu kuitenkin.
Nyt sitten painoa alas vielä se viimeinen kilo (on muuten tiukassa!) ja hyvä tulee.
Mietteitä nostamisesta
Lukkari: liikunta, psykologia, terveystieto
Nyt kun mulla on muutamia uusia valmennettavia niin esiin on taas noussut pari juttua. Ensimmäisenä tietysti se, että "aika loppui ennen kuin voimat ja oishan noita nyt tehnyt enemmänkin."
Nostaminen on luonteeltaan sellaista, ettei tarkoituskaan ole vetää treeni toisensa jälkeen itseään ihan piippuun, niin että on pelkästään positiivista, että voimia ois vaikka useampaan peräkkäiseen treeniin. Toisin kuin vaikka puntinväännössä kuulaa liikutetaan jonkun pienen herneen sijaan kaikilla kehon suurilla lihaksilla. Mitähän siitäkin tulisi, jos ne pumpattaisiin kaikki tukkoon muutaman kerran viikossa?
Mun ensimmäinen tavoitteeni koutsina on saada valmennettavat oppimaan hyvä ja taloudellinen tekniikka. Se kehittyy parhaiten laadukkaiden toistojen myötä ja sen ohessa paranee kyllä sitten kuntokin, erityisesti keskivartalossa jossa voimansiirtokoneisto sijaitsee. Kun yläasento tuntuu raskaalta ja tukalalta, syy löytyy joko otteesta, liikkuvuuden puutteesta tai keskivartalosta tai näistä kaikista. Niitä voi parantaa muutenkin kuin tekemällä paljon toistoja sinnepäin.
Niin kauan kuin palautteet ovat sen tyyppisiä kuin "ekat kaksi minuuttia meni hyvin, mutta kolmannella alkoi räkki levitä", "tahti pysyi hyvin, mutta laskut meni sekaisin" tai "kolmannella tempausminuutilla ojentajat oli ihan tulessa" en koe millään tavalla mielekkäänä lisätä painoja, tahtia tai sarjoja vaikka sitä voimaa riittäisi kuinka. Minä kun en halua, että mun oppilaat runttaa voimalla vaan että ensisijainen tavoite olisi taidon oppiminen. Olen itse tosi tyytyväinen siihen, että olen tällainen rääpäle ja on ollut pakkokin aloittaa kevyemmistä painoista. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta 16-kiloisen myötä toistomäärät yleensä pienenee aikalailla. Kun on tarpeeksi jauhanut kevyemmillä, laadukkaita toistoja on takana enemmän ja hermotus kehittynyt tietynlaiseksi. Siitä on apua niin motorisella kuin henkiselläkin tasolla kun siirrytään kuulapainoissa isompaan.
Tahdinpito on toinen asia johon kiinnitän alusta saakka huomiota. Hengitys ohjaa tahtia ja tahti hengitystä ja kuten mun opissa käyneet tietävät, hengitys on ensimmäinen neljästä tärkeimmästä pointista jotka nostan esiin. Sillä on useita tehtäviä, sillä rytmityksen lisäksi se sekä vahvistaa, että rentouttaa kehoa aina tarvittaessa. Kun puhaltaa kunnolla ulos, pallea jännittyy ja tarjoaa vahvan laskeutumisalustan kuulalle suunnasta tai toisesta. Sama juttu lukitusten ja pysäytysten kanssa, puhallus auttaa pysäyttämään liikkeen.
Olen itse tänä keväänä siirtänyt hengityksen Turun leiriltä saatujen ohjeiden mukaan alemmas palleaan, mutta olen sitä mieltä, että aiemmin käyttämäni joogasta lainattu tekniikka ei ollut huono, koska se tuki hyvin keskivartaloa ja opin käyttämään joogan bandhoja hyväkseni myös nostaessa. Nyt niiden käyttö on automaattista ja koneistoonkin on tullut lisää voimaa ja kestävyyttä. Palleahengitys puolestaan sitten rentouttaa paremmin alaselkää ja pakaroita.
Kun tahtia ja hengitystä ei tarvitse enää erikseen miettiä ollaan pitkällä. Alussa siis voisi kärjistäen sanoa, että todella hyvä treeni on sellainen, jossa fyysisen väsymyksen sijaan on jouduttu ankarasti keskittymään ja pää on väsynyt. Kun nupin kannalta helpottaa on aika lisätä fyysistä kuormitusta. Näin siis jos tuloksia haluaa.
Motorinen lahjakkuus ja rytmitaju auttaa näissä asioissa paljon, samoin jos on vaikka kamppailu-urheilutaustaa. Tällöin on jo opeteltu lantion käyttöä ja sitä kuinka voima ja nopeus syntyy rentouden kautta.
Sitten multa on kysytty, että kuinka pitkät tauot vaikka työntö- ja tempaussarjojen välissä pitäisi pitää ja siihen vastaan, että sellaiset joiden aikana ehtii nollata pään ja keskittyä uudelleen kunnolla siihen mitä on tekemässä. Joka ikinen kerta kun syystä tai toisesta sarjan aloitus menee säätämiseksi koko vedosta tulee tavalla tai toisella ihan sekundaa.
Omia tyttöjäni olen pyrkinyt ohjeistamaan, että jos annan treenin tavoitteeksi tahdinpidon niin rpm on silloin ohjeellinen. Sitä voi siitä hidastaa, mutta nopeampaa en suosittele, koska tarkoitus on laatu määrän kustannuksella eikä toisin päin. Minä en kenenkään optimaaliseen toistomäärään voi tietenkään ottaa tiukkaa kantaa, mutta sen tiedän, että vaikka tehtäisiin hillittömät määrät vatsarutistuksia joka päivä niin lihaskunto- ja kestävyys ei siitä määräänsä enempää parane jos ärsyke on jatkuvasti sama. Harjoitteita voi toki lisätä ja monipuolistaa myös pikkuhiljaa kuten olen itse tehnyt ja välillä kuulostella mitä kehossa tapahtuu. Jostain luin muuten vastikään erään PT:n lausunnon, että "aloittelijan lihakset kipeytyy ja kuuluukin kipeytyä", jonka kyllä kyseenalaistaisin vahvasti. Toki jos teen ekalla kerralla 5x20 kehonpainokyykkyä niin seuraavana päivänä on istuminen hankalaa ja ylös nouseminen vielä hankalampaa eikä kivun määrä ole todellakaan missään suhteessa tuloksiin. Sen sijaan jos teen ensimmäisenä päivänä 3x6, seuraavana 2x10, kolmantena 3x8 jne niin tilanne on ihan toinen. Olen kokeillut. Sama pätee muihinkin kehonpainoliikkeisiin, vaikka niihin eri vatsajuttuihin. Voi siis edetä hitaamminkin.
Aina kun menestyneiltä nostajilta kysytään mikä on lajin suurin haaste, niin vastaus on tosi suurella varmuudella se, ettei kärsivällisyys meinaa riittää. Silloin on hyvä kun on pitänyt treenipäiväkirjaa ja selailee sitä välillä taaksepäin, tai katselee vanhoja videoitaan. Jos tekee systemaattista työtä niin ne kertoo väistämättä kehityksestä. Jollain osa-alueella. Jotkut asiat etenee harppauksittain, toiset vähän hitaammin ja vaatii enemmän jumppaamista joten heti tänne mulle kaikki -asenne ei oikein sovi tähän hommaan. Kannattaa silti tuijotella sitä metsää enemmän kuin niitä puita niin homma on huomattavasti nautittavampaa.
Ja hei, ottakaa ilo irti niistä kehitysaskelista, te sen työn ootte tehneet!
Nyt kun mulla on muutamia uusia valmennettavia niin esiin on taas noussut pari juttua. Ensimmäisenä tietysti se, että "aika loppui ennen kuin voimat ja oishan noita nyt tehnyt enemmänkin."
Nostaminen on luonteeltaan sellaista, ettei tarkoituskaan ole vetää treeni toisensa jälkeen itseään ihan piippuun, niin että on pelkästään positiivista, että voimia ois vaikka useampaan peräkkäiseen treeniin. Toisin kuin vaikka puntinväännössä kuulaa liikutetaan jonkun pienen herneen sijaan kaikilla kehon suurilla lihaksilla. Mitähän siitäkin tulisi, jos ne pumpattaisiin kaikki tukkoon muutaman kerran viikossa?
Mun ensimmäinen tavoitteeni koutsina on saada valmennettavat oppimaan hyvä ja taloudellinen tekniikka. Se kehittyy parhaiten laadukkaiden toistojen myötä ja sen ohessa paranee kyllä sitten kuntokin, erityisesti keskivartalossa jossa voimansiirtokoneisto sijaitsee. Kun yläasento tuntuu raskaalta ja tukalalta, syy löytyy joko otteesta, liikkuvuuden puutteesta tai keskivartalosta tai näistä kaikista. Niitä voi parantaa muutenkin kuin tekemällä paljon toistoja sinnepäin.
Niin kauan kuin palautteet ovat sen tyyppisiä kuin "ekat kaksi minuuttia meni hyvin, mutta kolmannella alkoi räkki levitä", "tahti pysyi hyvin, mutta laskut meni sekaisin" tai "kolmannella tempausminuutilla ojentajat oli ihan tulessa" en koe millään tavalla mielekkäänä lisätä painoja, tahtia tai sarjoja vaikka sitä voimaa riittäisi kuinka. Minä kun en halua, että mun oppilaat runttaa voimalla vaan että ensisijainen tavoite olisi taidon oppiminen. Olen itse tosi tyytyväinen siihen, että olen tällainen rääpäle ja on ollut pakkokin aloittaa kevyemmistä painoista. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta 16-kiloisen myötä toistomäärät yleensä pienenee aikalailla. Kun on tarpeeksi jauhanut kevyemmillä, laadukkaita toistoja on takana enemmän ja hermotus kehittynyt tietynlaiseksi. Siitä on apua niin motorisella kuin henkiselläkin tasolla kun siirrytään kuulapainoissa isompaan.
Tahdinpito on toinen asia johon kiinnitän alusta saakka huomiota. Hengitys ohjaa tahtia ja tahti hengitystä ja kuten mun opissa käyneet tietävät, hengitys on ensimmäinen neljästä tärkeimmästä pointista jotka nostan esiin. Sillä on useita tehtäviä, sillä rytmityksen lisäksi se sekä vahvistaa, että rentouttaa kehoa aina tarvittaessa. Kun puhaltaa kunnolla ulos, pallea jännittyy ja tarjoaa vahvan laskeutumisalustan kuulalle suunnasta tai toisesta. Sama juttu lukitusten ja pysäytysten kanssa, puhallus auttaa pysäyttämään liikkeen.
Olen itse tänä keväänä siirtänyt hengityksen Turun leiriltä saatujen ohjeiden mukaan alemmas palleaan, mutta olen sitä mieltä, että aiemmin käyttämäni joogasta lainattu tekniikka ei ollut huono, koska se tuki hyvin keskivartaloa ja opin käyttämään joogan bandhoja hyväkseni myös nostaessa. Nyt niiden käyttö on automaattista ja koneistoonkin on tullut lisää voimaa ja kestävyyttä. Palleahengitys puolestaan sitten rentouttaa paremmin alaselkää ja pakaroita.
Kun tahtia ja hengitystä ei tarvitse enää erikseen miettiä ollaan pitkällä. Alussa siis voisi kärjistäen sanoa, että todella hyvä treeni on sellainen, jossa fyysisen väsymyksen sijaan on jouduttu ankarasti keskittymään ja pää on väsynyt. Kun nupin kannalta helpottaa on aika lisätä fyysistä kuormitusta. Näin siis jos tuloksia haluaa.
Motorinen lahjakkuus ja rytmitaju auttaa näissä asioissa paljon, samoin jos on vaikka kamppailu-urheilutaustaa. Tällöin on jo opeteltu lantion käyttöä ja sitä kuinka voima ja nopeus syntyy rentouden kautta.
Sitten multa on kysytty, että kuinka pitkät tauot vaikka työntö- ja tempaussarjojen välissä pitäisi pitää ja siihen vastaan, että sellaiset joiden aikana ehtii nollata pään ja keskittyä uudelleen kunnolla siihen mitä on tekemässä. Joka ikinen kerta kun syystä tai toisesta sarjan aloitus menee säätämiseksi koko vedosta tulee tavalla tai toisella ihan sekundaa.
Kuvat Simo Kajalainen |
Aina kun menestyneiltä nostajilta kysytään mikä on lajin suurin haaste, niin vastaus on tosi suurella varmuudella se, ettei kärsivällisyys meinaa riittää. Silloin on hyvä kun on pitänyt treenipäiväkirjaa ja selailee sitä välillä taaksepäin, tai katselee vanhoja videoitaan. Jos tekee systemaattista työtä niin ne kertoo väistämättä kehityksestä. Jollain osa-alueella. Jotkut asiat etenee harppauksittain, toiset vähän hitaammin ja vaatii enemmän jumppaamista joten heti tänne mulle kaikki -asenne ei oikein sovi tähän hommaan. Kannattaa silti tuijotella sitä metsää enemmän kuin niitä puita niin homma on huomattavasti nautittavampaa.
Ja hei, ottakaa ilo irti niistä kehitysaskelista, te sen työn ootte tehneet!
keskiviikkona, toukokuuta 23
Värejä
Lukkari: matematiikka, historia, ruokatunti
Kurssin lisäksi viikonlopulta oli muutama muukin kuva:
Kurssin lisäksi viikonlopulta oli muutama muukin kuva:
Seppälän sandaalisukat |
nää on hyviä, ne Rips-merkkiset ei |
ja näistä tulee mieleen vuosi 1988 ja elämäni hienoin ukkosmyrsky ylöjärveläisellä bussipysäkillä. Nostalgiapläjäys Seppälästä alehintaan noin 15 eur. Ne alkuperäiset maksoivat Siwassa viisi markkaa. |
tiistaina, toukokuuta 22
Farkkutakin aika
Lukkari: taito- ja taideaineet
Yhtäkkiä tuli kesä. Eilen tulin töihin sandaaleissa, mutta se oli virhe: nilkat ja varpaat jäätyy kun ilmastointi puhaltaa niin hirveesti. Luultavasti varustaudun taas kesän ajaksi uggeilla tai jollain, sen mitä olen töissä heinäkuun puolivälistä eteenpäin. Valehtelisin jos väittäisin, etten odottele jo malttamattomana kesälomaa, joka alkaa juhannuksesta ja reissusta sinne Portugaliin. Yhden viikon säästän loppusyksyyn.
Tänään aamulla kaipasin semmosia kivoja ja nättejä nilkkasukkia joita toiset aina löytää jostain ja minä en. Viime aikoina olen oikein yrittänyt (Lindex, Kappahl, Seppälä, Henkkis), mutta jos ei pliisut värit ja pääkallot kiinnosta niin turha tuntuu olevan homma -tai sitten on niputettu kolmet sukat joista yhdet on kivat ja kahdet muut mitäänsanomattomat.
Ei nämä valkoiset lyhytvartisetkaan ihan hirveen huono veto ole, kai. Silti, jos jollain on vinkata vaikka leokuvioista niin tuonne vaan rohkeesti kommenttilaatikkoon, kiitos! Ai niin, en maksa 8 euroa yhdestä sukkaparista. Taidan olla vähän pihi...
Mutta farkkutakkihan tässä nyt piti olla se aihe. Tämä yksilö on ostettu Henkalta vuonna 2002, eli kilsoja alkaa olla mittarissa. Siinä ei kylläkään ole mitään vikaa, mallista tykkään edelleen paljon kun helmakin on ihan suora. Olen tämän joskus aika tuoreeltaan saksilla lyhentänyt alkuperäisestä mitasta joka oli imartelevasti juuri tohon reiden leveimpään kohtaan. Myös vyölenkit helmassa on itse lisätty. Joskus ehkä kaipaisi taskuja, mutta on tässä sentään rintataskut. Sinänsä ihan hyvä ettei ole, koska tunkisin ne täyteen tavaraa jonka jälkeen tätä ei vois pitää lainkaan kiinni. Alle mahtuu ohut villapaita ja sittenhän tää on tosi lämmin ja kiva, kun tuulikaan ei mee läpi.
Mulla tuntuu olevan ihan normaali kuvio, että aloitan aina lomapuvuston suunnittelun jostain ihan muusta takista, mutta päädyn aina tähän yhteen ja samaan farkkurotsiin. Jos tänä vuonna jättäisin sen vaiheen väliin, koska tämähän nyt joka tapauksessa sopii kaikkien vaatteiden kanssa.
Yhtäkkiä tuli kesä. Eilen tulin töihin sandaaleissa, mutta se oli virhe: nilkat ja varpaat jäätyy kun ilmastointi puhaltaa niin hirveesti. Luultavasti varustaudun taas kesän ajaksi uggeilla tai jollain, sen mitä olen töissä heinäkuun puolivälistä eteenpäin. Valehtelisin jos väittäisin, etten odottele jo malttamattomana kesälomaa, joka alkaa juhannuksesta ja reissusta sinne Portugaliin. Yhden viikon säästän loppusyksyyn.
Tänään aamulla kaipasin semmosia kivoja ja nättejä nilkkasukkia joita toiset aina löytää jostain ja minä en. Viime aikoina olen oikein yrittänyt (Lindex, Kappahl, Seppälä, Henkkis), mutta jos ei pliisut värit ja pääkallot kiinnosta niin turha tuntuu olevan homma -tai sitten on niputettu kolmet sukat joista yhdet on kivat ja kahdet muut mitäänsanomattomat.
Ei nämä valkoiset lyhytvartisetkaan ihan hirveen huono veto ole, kai. Silti, jos jollain on vinkata vaikka leokuvioista niin tuonne vaan rohkeesti kommenttilaatikkoon, kiitos! Ai niin, en maksa 8 euroa yhdestä sukkaparista. Taidan olla vähän pihi...
Mutta farkkutakkihan tässä nyt piti olla se aihe. Tämä yksilö on ostettu Henkalta vuonna 2002, eli kilsoja alkaa olla mittarissa. Siinä ei kylläkään ole mitään vikaa, mallista tykkään edelleen paljon kun helmakin on ihan suora. Olen tämän joskus aika tuoreeltaan saksilla lyhentänyt alkuperäisestä mitasta joka oli imartelevasti juuri tohon reiden leveimpään kohtaan. Myös vyölenkit helmassa on itse lisätty. Joskus ehkä kaipaisi taskuja, mutta on tässä sentään rintataskut. Sinänsä ihan hyvä ettei ole, koska tunkisin ne täyteen tavaraa jonka jälkeen tätä ei vois pitää lainkaan kiinni. Alle mahtuu ohut villapaita ja sittenhän tää on tosi lämmin ja kiva, kun tuulikaan ei mee läpi.
Mulla tuntuu olevan ihan normaali kuvio, että aloitan aina lomapuvuston suunnittelun jostain ihan muusta takista, mutta päädyn aina tähän yhteen ja samaan farkkurotsiin. Jos tänä vuonna jättäisin sen vaiheen väliin, koska tämähän nyt joka tapauksessa sopii kaikkien vaatteiden kanssa.
sunnuntaina, toukokuuta 20
Peruskurssi
Lukkari: liikunta
Tänään oli fyysisesti aika rankka päivä, mutta valtavan antoisa noin muuten, opetin nimittäin 12 hengelle nostotekniikan perusteita ja sen päälle nostin vielä itse yhden 5400 kiloa rautaa ilmaan. Nyt ei paistinpannu nouse altaasta hellalle vaan pitää huutaa Puoliso apuun.
Kursseja on toivottu lisääkin ja seuraavaa ajankohtaa suunnittelen. Vaikka kaiken ehtii hyvinkin opettaa kolmessa tunnissa niin meinasin, että pidän sen kaksiosaisena (2+2 h) niin, että välissä on muutama viikko aikaa treenata itsekseen. Jälkimmäisessä osassa sitten tavallaan syvennettäis sitä osaamista. Tänään me tehtiin niin, että opeteltiin asia, esim. ensiksi heilautus ja vauhtipunnerrus ja sitten tehtiin niillä aikasarja. Sitten opeteltiin lisää asioita ja taas treenattiin. Ja niin edelleen, että saatiin kunnolla toistoja.
Tosi hyvin noi veti! Lopussa testattiin vielä raskaammilla kuulilla (no ei mulla nyt ollut kuin kaksikymppinen mukana) ja kyllähän se kaikilla heilahti. Anne, joka on jo häipynyt ennen kuvan ottoa taisi kokeilla työntämistäkin. No, Anne nyt onkin jo vanha tekijä :D (Jaa, kuvasta näköjään puuttuu joku muukin.)
Viereisellä laiturilla muuten joku kuvasi parhaillaan musiikkivideota. Oli kyllä harvinaisen tylsä kuunnella samaa (jotain surkeeta räppirenkutusta) biisiä pari tuntia putkeen. Vielä enemmän käy kyllä sääliksi kahvilan työntekijöitä jotka kuuli sen vielä tarkemmin.
Tänään oli fyysisesti aika rankka päivä, mutta valtavan antoisa noin muuten, opetin nimittäin 12 hengelle nostotekniikan perusteita ja sen päälle nostin vielä itse yhden 5400 kiloa rautaa ilmaan. Nyt ei paistinpannu nouse altaasta hellalle vaan pitää huutaa Puoliso apuun.
Kursseja on toivottu lisääkin ja seuraavaa ajankohtaa suunnittelen. Vaikka kaiken ehtii hyvinkin opettaa kolmessa tunnissa niin meinasin, että pidän sen kaksiosaisena (2+2 h) niin, että välissä on muutama viikko aikaa treenata itsekseen. Jälkimmäisessä osassa sitten tavallaan syvennettäis sitä osaamista. Tänään me tehtiin niin, että opeteltiin asia, esim. ensiksi heilautus ja vauhtipunnerrus ja sitten tehtiin niillä aikasarja. Sitten opeteltiin lisää asioita ja taas treenattiin. Ja niin edelleen, että saatiin kunnolla toistoja.
Tosi hyvin noi veti! Lopussa testattiin vielä raskaammilla kuulilla (no ei mulla nyt ollut kuin kaksikymppinen mukana) ja kyllähän se kaikilla heilahti. Anne, joka on jo häipynyt ennen kuvan ottoa taisi kokeilla työntämistäkin. No, Anne nyt onkin jo vanha tekijä :D (Jaa, kuvasta näköjään puuttuu joku muukin.)
Viereisellä laiturilla muuten joku kuvasi parhaillaan musiikkivideota. Oli kyllä harvinaisen tylsä kuunnella samaa (jotain surkeeta räppirenkutusta) biisiä pari tuntia putkeen. Vielä enemmän käy kyllä sääliksi kahvilan työntekijöitä jotka kuuli sen vielä tarkemmin.
torstaina, toukokuuta 17
Pyhäpäivää odotellessa
Lukkari: taito- ja taideaineet
Nämä housut jaksaa aina piristää. Miksi mä en käytä näitä talvella, kysynpähän vaan!
Nämä housut jaksaa aina piristää. Miksi mä en käytä näitä talvella, kysynpähän vaan!
tiistaina, toukokuuta 15
Merkkipäivä
sunnuntaina, toukokuuta 13
Mestarin on helppo hymyillä
Lukkari: liikunta
Tai no, helppo ja helppo, tällä hetkellä sattuu ihan joka paikkaan ja aamupäivä meni krapulaa potien (salakavala samppanja...).
Nyt on sitten turha tulla sanomaan, että kyllä määkin jos oisin nuorempi tai vahvempi tai kauniimpi tai whatever. Ei siitä eilenkään ollut apua vaan huolimatta siitä, että jäin tosi pahasti omasta tempaustavoitteesta (ja jopa omasta enkasta) niin kulta tuli mulle. Että pettynyt ei siis voi olla.
Tulos työnnössä 211, tempaus 169 ja yhteiskilomäärä 4560.
Eka laji, työntö, meni täysin suunnitelmien mukaan, paitsi ne minuutit kuudesta kymmeneen kun käsi oli ihan maitohapoilla ja ajattelin vaan, että tämä on mennyt treeneissäkin joten jos nyt vaan nostaisit, kyllä se kohta on ohi. Olin siis vieressä kirittäneen Millan jälkeen toisena tuloksissa työnnön jälkeen ja tosi luottavainen.
Mulla oli loistava huutosakki, eli omia valmennettavia oli paikalle päässyt Merja, Sanna ja Satu ja Kuulasaunasta Anne, sekä tietysti penkillinen rakkaita sukulaisia, jotka ei ihan vielä ole saaneet lajista totaalisen tarpeekseen. Täysin korvaamattomia kaikki!
Nuo työnnöt on muuten teknisesti aikalailla oppikirjan mukaisia.
Elämäni Mies <3 nappaili kuvia ja huolehti videokuvauksesta ja kanniskeli jopa kiltisti mun käsilaukkuani. Korvaamaton hänkin!
Työnnön ja tempauksen välissä oli kolmen tunnin odottelu ja koska kummityttö joka oli meidät majoittanut asuu muutaman minuutin kävelymatkan päässä, kävin siellä keittelemässä päiväkahvia ja meditoin lyhyesti että sain kroppaa vähän rentoutettua.
Mulla oli pitkin viikkoa tuntunut forkuissa kiristelyä ja hiukan huolestutti, että miten mahtaa hommat sujua kisapäivänä. Viikko sitten käteen ilmaantunut reikä sen sijaan ei oireillut millään tavalla, joten lähdin siis liikkeelle vasemmalla kädellä. En seurannut kelloa enkä laskenut toistoja, vaan annoin mennä, koska tavoite oli tulos sinne 210 ja 220 väliin. Toinen minuutti oli näköjään liiankin kova, mutta ei se siihen tyssännyt (tai osittain ehkä kyllä...). Kädet iski jumiin aika nopeesti ja otin kädenvaihdon siinä vaiheessa kun alkoi tuntua, että kuula saattaa jopa irrota kädestä. Se oli turha riski otettavaksi.
Vasemman käden tempaus on toistoilla muuttunut sujuvaksi sekin. Satunnaisesti unohdan enää heilautella vauhdittavaa kättä.
Tulos jäi siis tavoitteista todella paljon, mutta riitti voittoon. Se tosin selvisi vasta kun jälkimmäisessä erässä nostanut Riikka oli omasta urakastaan suoriutunut. Tässä kuvassa varmistui hopea.
Jälkikäteen on tietysti hyvä spekuloida sillä, että oisin voinut tempasta tasaisella vauhdinjaolla varmaan helpohkosti 180, mutta se tahti ei riitä jos haluaa päälle 200 tuloksen. Kokeillaan sitä sitten uudelleen Portugalissa juhannuksena.
Ekoissa SM-kisoissa on ollut 21 nostajaa, tässä on tämän vuoden kilpailijat ja tuomarit yhteiskuvassa. Mä koen syvää kiitollisuutta Markoa ja Kukkaa kohtaan, jotka on paiskineet töitä lajin eteen. On täysin heidän ansiotaan, että tämä jengi ja katsojat ja tulevaisuuden kisaajat saa kokea sellaisia fiiliksiä kuin vaikkapa minä nyt. Kisat oli kaikin puolin loistavasti hoidettu, josta kiitos kuuluu Ryhdin aktivisteille, Kallelle tietysti etunenässä!
Nyt mulla on tollanen kyykkytempausmitali. Jospa me syksyksi jo saadaan omat kuula-aiheiset. Oispahan taas yksi syy lisää sitä tavoitella!
Kaikki tulokset.
Tai no, helppo ja helppo, tällä hetkellä sattuu ihan joka paikkaan ja aamupäivä meni krapulaa potien (salakavala samppanja...).
Nyt on sitten turha tulla sanomaan, että kyllä määkin jos oisin nuorempi tai vahvempi tai kauniimpi tai whatever. Ei siitä eilenkään ollut apua vaan huolimatta siitä, että jäin tosi pahasti omasta tempaustavoitteesta (ja jopa omasta enkasta) niin kulta tuli mulle. Että pettynyt ei siis voi olla.
Tulos työnnössä 211, tempaus 169 ja yhteiskilomäärä 4560.
Eka laji, työntö, meni täysin suunnitelmien mukaan, paitsi ne minuutit kuudesta kymmeneen kun käsi oli ihan maitohapoilla ja ajattelin vaan, että tämä on mennyt treeneissäkin joten jos nyt vaan nostaisit, kyllä se kohta on ohi. Olin siis vieressä kirittäneen Millan jälkeen toisena tuloksissa työnnön jälkeen ja tosi luottavainen.
Mulla oli loistava huutosakki, eli omia valmennettavia oli paikalle päässyt Merja, Sanna ja Satu ja Kuulasaunasta Anne, sekä tietysti penkillinen rakkaita sukulaisia, jotka ei ihan vielä ole saaneet lajista totaalisen tarpeekseen. Täysin korvaamattomia kaikki!
Nuo työnnöt on muuten teknisesti aikalailla oppikirjan mukaisia.
Elämäni Mies <3 nappaili kuvia ja huolehti videokuvauksesta ja kanniskeli jopa kiltisti mun käsilaukkuani. Korvaamaton hänkin!
Työnnön ja tempauksen välissä oli kolmen tunnin odottelu ja koska kummityttö joka oli meidät majoittanut asuu muutaman minuutin kävelymatkan päässä, kävin siellä keittelemässä päiväkahvia ja meditoin lyhyesti että sain kroppaa vähän rentoutettua.
Mulla oli pitkin viikkoa tuntunut forkuissa kiristelyä ja hiukan huolestutti, että miten mahtaa hommat sujua kisapäivänä. Viikko sitten käteen ilmaantunut reikä sen sijaan ei oireillut millään tavalla, joten lähdin siis liikkeelle vasemmalla kädellä. En seurannut kelloa enkä laskenut toistoja, vaan annoin mennä, koska tavoite oli tulos sinne 210 ja 220 väliin. Toinen minuutti oli näköjään liiankin kova, mutta ei se siihen tyssännyt (tai osittain ehkä kyllä...). Kädet iski jumiin aika nopeesti ja otin kädenvaihdon siinä vaiheessa kun alkoi tuntua, että kuula saattaa jopa irrota kädestä. Se oli turha riski otettavaksi.
Vasemman käden tempaus on toistoilla muuttunut sujuvaksi sekin. Satunnaisesti unohdan enää heilautella vauhdittavaa kättä.
Tulos jäi siis tavoitteista todella paljon, mutta riitti voittoon. Se tosin selvisi vasta kun jälkimmäisessä erässä nostanut Riikka oli omasta urakastaan suoriutunut. Tässä kuvassa varmistui hopea.
Jälkikäteen on tietysti hyvä spekuloida sillä, että oisin voinut tempasta tasaisella vauhdinjaolla varmaan helpohkosti 180, mutta se tahti ei riitä jos haluaa päälle 200 tuloksen. Kokeillaan sitä sitten uudelleen Portugalissa juhannuksena.
Riina ja Marko jakamassa palkintoja |
Ekoissa SM-kisoissa on ollut 21 nostajaa, tässä on tämän vuoden kilpailijat ja tuomarit yhteiskuvassa. Mä koen syvää kiitollisuutta Markoa ja Kukkaa kohtaan, jotka on paiskineet töitä lajin eteen. On täysin heidän ansiotaan, että tämä jengi ja katsojat ja tulevaisuuden kisaajat saa kokea sellaisia fiiliksiä kuin vaikkapa minä nyt. Kisat oli kaikin puolin loistavasti hoidettu, josta kiitos kuuluu Ryhdin aktivisteille, Kallelle tietysti etunenässä!
Nyt mulla on tollanen kyykkytempausmitali. Jospa me syksyksi jo saadaan omat kuula-aiheiset. Oispahan taas yksi syy lisää sitä tavoitella!
Besserwisseröintiä
Lukkari: filosofia, psykologia, historia, terveystieto
Silloin tällöin joku kyselee mun kantaani siihen tai tähän laihdutusohjelmaan ja vaikka olen siinä ekspertti sillä olen elämäni aikana tiputtanut vähintään sata kiloa painoa (varmaan paljon enemmänkin), olen myös tosi haluton jakelemaan aiheesta neuvoja kenellekään. Syy siihen on se, että mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi läheskään niin hyvin toisella. Tai no, painoa saadaan varmaan kyllä alas, mutta onko se lopultakaan se varsinainen lopputulos jota haetaan?
Olen aikoinaan laihduttanut joka vuosi viidestä kymmeneen kiloa laskemalla tiukasti kaloreita ja punnitsemalla ruokia. Sillä bodarityylillä siis. Paino tippui kyllä, tottakai, mutta joka kerta kun pisti vaa'at kaappiin, sitä alkoi tulla välittömästi lisää ja tuloksena oli jojo. Voin kertoa, että se ei ole tavoiteltava olotila ja kannattaa ehkä miettiä kahdesti haluaako loppuikänsä laskea kaloreita, kirjoitella kieltolistoja ja punnita joka suupalaa. Minä en halua. Toinen syy vältellä näitä dieettejä on se, että onnistuin sillä konstilla kehittämään itselleni (uuden) syömishäiriön.
Sellaisten jälkeen on vielä mahdollista saavuttaa myös terve suhtautuminen ruokaan, mutta vain jos saa itse päättää mitä syö. Karppaajana olen saanut kuulla mm. kommenttia, että "älä nyt tapa ittees tolla sun ruokapelleilyllä". No, kyseinen lausunnonantaja on sittemmin joutunut tarkistamaan kantojaan, varsinkin kun on kuullut, etten dieettini ansiosta enää koe tarvetta maata sohvassa lokakuun puolivälistä tammikuulle punaviinin ja suklaarasioiden seurassa vaan saan aikaiseksi paljon muutakin.
Helpointa on siis sitoutua elämäntapoihin joiden hyödyt huomaa konkreettisesti itse ja joihin haluaa sitoutua.
Jos ruoka (tai joku muu päihde kuten vaikka alkoholi) on ainoa asia joka tuo mielihyvää tai peittää mielipahaa, niin siinä ei auta sanoa, että ryhdistäydyppä nyt ja dippaa porkkanoita kevytkermaviiliin vaan olisi viisainta aloittaa ihan muualta. Tykkään Patrick Borgin lähestymisestä aiheeseen, sillä hän puhuu rennosta painonhallinnasta. Mutta siihen rentouteen pääsemiseksi tarvitaan useimmiten aika paljon työtä, nimittäin harva onnistuu ekalla kerrallaan rautatieasemalla meditoimalla rentouttamaan itseään vai kuinka. Jos ympärillä on hälinää ja kilinää, ne pitää ensin saada eliminoitua pois tai on vain opittava keskittymään olennaiseen.
Ensimmäinen askel on tahtotilan löytäminen, mutta jos aikaisemmat yritykset eivät ole oikein onnistuneet niin kannattaisi tahtoa eri asioita kuin ennen. Jos tahtoo jälleen kerran "olla hoikka" (tai whatever) ja tapana on ollut pyrkiä siihen konsteilla kuten itsensä ruoskinta ja sättiminen ja pahvin makuinen ruoka, niin voi olla melko varma, ettei se tule onnistumaan tälläkään kertaa. Tarvitaan uusi taktiikka.
Nämä nyt ei ole mitään maata mullistavia ideoita tai vinkkejä enkä ole niitä itse keksinyt, testannut kyllä ja havainnut toimiviksi.
1) Jos haluaa muutosta elämäänsä niin tukanleikkuu on varma konsti,
mutta jos muuttaa mieltään niin siitä on iloa pidempään.
Itse huomasin jossain vaiheessa, että olen todella ärsyttävä ja epämiellyttävä tyyppi, hyvin itseriittoinen ja kaikkitietävä tollo, joka koki oikeutetuksi ihmetellä miksei minusta oikein kukaan pidä. No kas, enpä pitänyt itsekään, enkä enää halunnut olla se tyyppi vaan ihan toisenlainen.
Aloitin hymyilemällä väkisin ja perustin blogin jonka teemaksi tuli hieno päivä ja hymykuvat. Luin bloggarioppaita ja kalastelin lukijoita, mutta aiempien ”ETTESTENYTTAJUU kuinka viisas, kokenut, uniikki ja cool mä olen, lukekaa mun blogia juntit ja oppikaa” ja ”ostetaan kavereita” –lähestymisten sijaan koitin saamieni ohjeiden mukaan "olla avuksi". Ja vaikka alussa odotin sormet syyhyten, että joku anonyymi nillittäjä eksyisi blogiini ja pääsisin häntä oikein lyttäämään (jep, säälittävää), huomasin, että se yksinäinen, kiukkuinen ja turhautunut akka alkoi väistyä taka-alalle. Opin ottamaan jokaisen positiivisen kommentin kohteliaisuutena ja jokaisen lukijan henkilökohtaisena onnistumisena ja siitä se sitten lähti, hymyistä alkoi tulla luontevampia. Blogit eivät ole ikinä keränneet satojatuhansia kävijöitä, mutta joku satakin on häkellyttävän paljon siihen verrattuna että istuu päivät pitkät yksin himassa ilman minkäänlaista kontaktia ihmisiin. Lähiössä kun ei jutella naapureiden kanssa kuin hiekkalaatikolla eikä sinne kehdannut yksin mennä.
Tuskin musta vieläkään varauksetta pidetään, mutta ainakin tykkään itse. Sen jälkeen kaikenlaisiin asioihin on ollut helpompi saada ote ja asioita tapahtumaan. Ei ole mikään salaisuus, että iso osa mun nykyisestä energisyydestä pohjautuu edelleen puhtaasti pätemisentarpeeseen, mutta olen ylpeä siitä, että olen oppinut ohjaamaan sen johonkin hyödylliseen ja kehittävään pelkän besserwisseröinnin sijaan. Olen myös ollut tosi onnekas kun sille on löytynyt sopiva kanava.
2) elämä on valintoja täynnä ja
3) onnellisuuskin on valinta: voit joka aamu erikseen päättää, että tästä tulee hyvä päivä, eikä sitä kukaan muu voi puolestasi pilata.
Minä olen tänään hymyillyt peilikuvalleni, valinnut jalkaan turkoosit housut ja päättänyt tuhannennen kerran olla kiroilematta autonratissa. Jos olisin eilen mennyt aikaisemmin nukkumaan, olisin voinut lähteä aikaisemmin töihin ja olla ehkä provosoitumatta nysväävistä bemarikuskeista. En sitten mennyt.
Osa valinnoista toimii lyhyellä tähtäimellä (syökö lounaalla appelsiinin vai banaanin, meneekö nukkumaan kymmeneltä vai puoliltaöin), osa pidemmällä, eikä kaikki valinnat ole aina ihan viisaita. Sitä ei ehkä tule ajatelleeksi, mutta niillä voi olla kauaskantoisia seurauksia, kuten nyt vaikka omista tyhmistä 90-luvun valinnoista luultavasti johtuva lapsettomuus, jonka vuoksi voisin perustellusti olla turhautunut ja katkera ja itselleni vihainen. Sen sijaan tilanteesta huolimatta olen valinnut onnellisuuden, koska vielä on olemassa paljon muita unelmia joita voin sentään toteuttaa. Sitäpaitsi olen tehnyt tyhmiä valintoja myös 70- ja 80-luvuilla (ja luultavasti muutamia myös 2000-luvulla) enkä aio antaa niillekään kovin suurta painoarvoa. Vaikka pääsisin kääntämään aikaa taaksepäin ja valitsemaan toisin, elämä tuskin muuttuisi täydelliseksi, minusta nyt puhumattakaan. Laatu on silti näilläkin palikoilla todella hyvää. Jos kirjoittaisin kiitollisuuspäiväkirjaa ei olisi mitään vaikeuksia keksiä siihen täytettä.
Jos nyt haluaa soveltaa edellä mainittua painonhallintaan, niin tiivistelmä voisi olla vaikka tämä:
Ilon kautta.
Toisin sanoen opettele ensin pitämään itsestäsi ihan vain sinuna itsenäsi, sillä sättimällä ja rankaisemalla ei elämäsi muutu yhtään paremmaksi, tippui kiloja eli ei. Myös vanha viisaus siitä, että norsu syödään paloissa on ollut itselle avuksi.
Minä haaveilen vuodesta toiseen muuttuvani yhtäkkiä säntilliseksi ja järjestelmälliseksi ihmiseksi, mutta ilmeisesti näin ei tule tapahtumaan. Koitan silti jatkuvasti parantaa edes jotain osa-aluetta ja koen ylpeyttä jokaisesta onnistumisesta, itse asiassa meillä on Puolison kanssa tapana jaella toisillemme tunnustusta siististä tiskipöydästä, viikatuista vaatteista ja sen sellaisesta plussapisteiden muodossa (niitä on helppo jakaa, sanoo vain ”plopplop”). Siksi uskallan väittää, että jos löydät yhdenkin ihmisen joka aidosti iloitsee kanssasi pienistäkin muutoksista, onnistumisen todennäköisyys kasvaa potenssiin.
Ensin pitää vain aloittaa.
Silloin tällöin joku kyselee mun kantaani siihen tai tähän laihdutusohjelmaan ja vaikka olen siinä ekspertti sillä olen elämäni aikana tiputtanut vähintään sata kiloa painoa (varmaan paljon enemmänkin), olen myös tosi haluton jakelemaan aiheesta neuvoja kenellekään. Syy siihen on se, että mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi läheskään niin hyvin toisella. Tai no, painoa saadaan varmaan kyllä alas, mutta onko se lopultakaan se varsinainen lopputulos jota haetaan?
Olen aikoinaan laihduttanut joka vuosi viidestä kymmeneen kiloa laskemalla tiukasti kaloreita ja punnitsemalla ruokia. Sillä bodarityylillä siis. Paino tippui kyllä, tottakai, mutta joka kerta kun pisti vaa'at kaappiin, sitä alkoi tulla välittömästi lisää ja tuloksena oli jojo. Voin kertoa, että se ei ole tavoiteltava olotila ja kannattaa ehkä miettiä kahdesti haluaako loppuikänsä laskea kaloreita, kirjoitella kieltolistoja ja punnita joka suupalaa. Minä en halua. Toinen syy vältellä näitä dieettejä on se, että onnistuin sillä konstilla kehittämään itselleni (uuden) syömishäiriön.
Sellaisten jälkeen on vielä mahdollista saavuttaa myös terve suhtautuminen ruokaan, mutta vain jos saa itse päättää mitä syö. Karppaajana olen saanut kuulla mm. kommenttia, että "älä nyt tapa ittees tolla sun ruokapelleilyllä". No, kyseinen lausunnonantaja on sittemmin joutunut tarkistamaan kantojaan, varsinkin kun on kuullut, etten dieettini ansiosta enää koe tarvetta maata sohvassa lokakuun puolivälistä tammikuulle punaviinin ja suklaarasioiden seurassa vaan saan aikaiseksi paljon muutakin.
Helpointa on siis sitoutua elämäntapoihin joiden hyödyt huomaa konkreettisesti itse ja joihin haluaa sitoutua.
Jos ruoka (tai joku muu päihde kuten vaikka alkoholi) on ainoa asia joka tuo mielihyvää tai peittää mielipahaa, niin siinä ei auta sanoa, että ryhdistäydyppä nyt ja dippaa porkkanoita kevytkermaviiliin vaan olisi viisainta aloittaa ihan muualta. Tykkään Patrick Borgin lähestymisestä aiheeseen, sillä hän puhuu rennosta painonhallinnasta. Mutta siihen rentouteen pääsemiseksi tarvitaan useimmiten aika paljon työtä, nimittäin harva onnistuu ekalla kerrallaan rautatieasemalla meditoimalla rentouttamaan itseään vai kuinka. Jos ympärillä on hälinää ja kilinää, ne pitää ensin saada eliminoitua pois tai on vain opittava keskittymään olennaiseen.
Ensimmäinen askel on tahtotilan löytäminen, mutta jos aikaisemmat yritykset eivät ole oikein onnistuneet niin kannattaisi tahtoa eri asioita kuin ennen. Jos tahtoo jälleen kerran "olla hoikka" (tai whatever) ja tapana on ollut pyrkiä siihen konsteilla kuten itsensä ruoskinta ja sättiminen ja pahvin makuinen ruoka, niin voi olla melko varma, ettei se tule onnistumaan tälläkään kertaa. Tarvitaan uusi taktiikka.
Nämä nyt ei ole mitään maata mullistavia ideoita tai vinkkejä enkä ole niitä itse keksinyt, testannut kyllä ja havainnut toimiviksi.
1) Jos haluaa muutosta elämäänsä niin tukanleikkuu on varma konsti,
mutta jos muuttaa mieltään niin siitä on iloa pidempään.
Itse huomasin jossain vaiheessa, että olen todella ärsyttävä ja epämiellyttävä tyyppi, hyvin itseriittoinen ja kaikkitietävä tollo, joka koki oikeutetuksi ihmetellä miksei minusta oikein kukaan pidä. No kas, enpä pitänyt itsekään, enkä enää halunnut olla se tyyppi vaan ihan toisenlainen.
Aloitin hymyilemällä väkisin ja perustin blogin jonka teemaksi tuli hieno päivä ja hymykuvat. Luin bloggarioppaita ja kalastelin lukijoita, mutta aiempien ”ETTESTENYTTAJUU kuinka viisas, kokenut, uniikki ja cool mä olen, lukekaa mun blogia juntit ja oppikaa” ja ”ostetaan kavereita” –lähestymisten sijaan koitin saamieni ohjeiden mukaan "olla avuksi". Ja vaikka alussa odotin sormet syyhyten, että joku anonyymi nillittäjä eksyisi blogiini ja pääsisin häntä oikein lyttäämään (jep, säälittävää), huomasin, että se yksinäinen, kiukkuinen ja turhautunut akka alkoi väistyä taka-alalle. Opin ottamaan jokaisen positiivisen kommentin kohteliaisuutena ja jokaisen lukijan henkilökohtaisena onnistumisena ja siitä se sitten lähti, hymyistä alkoi tulla luontevampia. Blogit eivät ole ikinä keränneet satojatuhansia kävijöitä, mutta joku satakin on häkellyttävän paljon siihen verrattuna että istuu päivät pitkät yksin himassa ilman minkäänlaista kontaktia ihmisiin. Lähiössä kun ei jutella naapureiden kanssa kuin hiekkalaatikolla eikä sinne kehdannut yksin mennä.
Tuskin musta vieläkään varauksetta pidetään, mutta ainakin tykkään itse. Sen jälkeen kaikenlaisiin asioihin on ollut helpompi saada ote ja asioita tapahtumaan. Ei ole mikään salaisuus, että iso osa mun nykyisestä energisyydestä pohjautuu edelleen puhtaasti pätemisentarpeeseen, mutta olen ylpeä siitä, että olen oppinut ohjaamaan sen johonkin hyödylliseen ja kehittävään pelkän besserwisseröinnin sijaan. Olen myös ollut tosi onnekas kun sille on löytynyt sopiva kanava.
2) elämä on valintoja täynnä ja
3) onnellisuuskin on valinta: voit joka aamu erikseen päättää, että tästä tulee hyvä päivä, eikä sitä kukaan muu voi puolestasi pilata.
Minä olen tänään hymyillyt peilikuvalleni, valinnut jalkaan turkoosit housut ja päättänyt tuhannennen kerran olla kiroilematta autonratissa. Jos olisin eilen mennyt aikaisemmin nukkumaan, olisin voinut lähteä aikaisemmin töihin ja olla ehkä provosoitumatta nysväävistä bemarikuskeista. En sitten mennyt.
Osa valinnoista toimii lyhyellä tähtäimellä (syökö lounaalla appelsiinin vai banaanin, meneekö nukkumaan kymmeneltä vai puoliltaöin), osa pidemmällä, eikä kaikki valinnat ole aina ihan viisaita. Sitä ei ehkä tule ajatelleeksi, mutta niillä voi olla kauaskantoisia seurauksia, kuten nyt vaikka omista tyhmistä 90-luvun valinnoista luultavasti johtuva lapsettomuus, jonka vuoksi voisin perustellusti olla turhautunut ja katkera ja itselleni vihainen. Sen sijaan tilanteesta huolimatta olen valinnut onnellisuuden, koska vielä on olemassa paljon muita unelmia joita voin sentään toteuttaa. Sitäpaitsi olen tehnyt tyhmiä valintoja myös 70- ja 80-luvuilla (ja luultavasti muutamia myös 2000-luvulla) enkä aio antaa niillekään kovin suurta painoarvoa. Vaikka pääsisin kääntämään aikaa taaksepäin ja valitsemaan toisin, elämä tuskin muuttuisi täydelliseksi, minusta nyt puhumattakaan. Laatu on silti näilläkin palikoilla todella hyvää. Jos kirjoittaisin kiitollisuuspäiväkirjaa ei olisi mitään vaikeuksia keksiä siihen täytettä.
Jos nyt haluaa soveltaa edellä mainittua painonhallintaan, niin tiivistelmä voisi olla vaikka tämä:
Ilon kautta.
Toisin sanoen opettele ensin pitämään itsestäsi ihan vain sinuna itsenäsi, sillä sättimällä ja rankaisemalla ei elämäsi muutu yhtään paremmaksi, tippui kiloja eli ei. Myös vanha viisaus siitä, että norsu syödään paloissa on ollut itselle avuksi.
Minä haaveilen vuodesta toiseen muuttuvani yhtäkkiä säntilliseksi ja järjestelmälliseksi ihmiseksi, mutta ilmeisesti näin ei tule tapahtumaan. Koitan silti jatkuvasti parantaa edes jotain osa-aluetta ja koen ylpeyttä jokaisesta onnistumisesta, itse asiassa meillä on Puolison kanssa tapana jaella toisillemme tunnustusta siististä tiskipöydästä, viikatuista vaatteista ja sen sellaisesta plussapisteiden muodossa (niitä on helppo jakaa, sanoo vain ”plopplop”). Siksi uskallan väittää, että jos löydät yhdenkin ihmisen joka aidosti iloitsee kanssasi pienistäkin muutoksista, onnistumisen todennäköisyys kasvaa potenssiin.
Ensin pitää vain aloittaa.
perjantaina, toukokuuta 11
Jännitys tiivistyy
Lukkari: liikunta, musiikki
Nyt ei päässä paljon muuta liiku kuin huominen kisa. Hetkittäin pystyn ehkä keskittymään johonkin muuhunkin, mutta sitten se taas lipeää. Alla oleva kuva on Laineen Tuomon Liedon SM-kisoista ottama ja fiilistelen sillä nyt, katson vanhoja kisaviedoita ja haen tapponälkää päälle... Tällä kertaa mulla on muuten eri vaatteet, joskin tuo paita saa kyllä jatkaa hommassaan. Tempausta varten otan jonkun toisen ettei tarvi hiestä märällä riekkua.
Mulle on tiedossa kunnon kannustusjoukot ja oon ihan pähkinöinä siitäkin, uusista tytöistäkin pari kappaletta ilmoitti pääsevänsä paikalle ja Sanna tulee Varkaudesta. Ihan mahtavaa!
Edellisestä tän tyyppisestä koitoksesta on jo vierähtänyt tovi ja tottahan tuo tittelin metsästys tuo hommaan oman vivahteensa. Huomenna rokataan siis täysillä, ensin klo 11 tasan jolloin on työntö ja sitten 14:15 alkaa tempaus. 14:45 on selvillä sijoitus ja mitali on tietysti tavoite!
Sitikassa taas kyljet pullistelee kun yritän tunkea itseluottamusta kyytiin...
Nyt ei päässä paljon muuta liiku kuin huominen kisa. Hetkittäin pystyn ehkä keskittymään johonkin muuhunkin, mutta sitten se taas lipeää. Alla oleva kuva on Laineen Tuomon Liedon SM-kisoista ottama ja fiilistelen sillä nyt, katson vanhoja kisaviedoita ja haen tapponälkää päälle... Tällä kertaa mulla on muuten eri vaatteet, joskin tuo paita saa kyllä jatkaa hommassaan. Tempausta varten otan jonkun toisen ettei tarvi hiestä märällä riekkua.
Mulle on tiedossa kunnon kannustusjoukot ja oon ihan pähkinöinä siitäkin, uusista tytöistäkin pari kappaletta ilmoitti pääsevänsä paikalle ja Sanna tulee Varkaudesta. Ihan mahtavaa!
Edellisestä tän tyyppisestä koitoksesta on jo vierähtänyt tovi ja tottahan tuo tittelin metsästys tuo hommaan oman vivahteensa. Huomenna rokataan siis täysillä, ensin klo 11 tasan jolloin on työntö ja sitten 14:15 alkaa tempaus. 14:45 on selvillä sijoitus ja mitali on tietysti tavoite!
Sitikassa taas kyljet pullistelee kun yritän tunkea itseluottamusta kyytiin...
torstaina, toukokuuta 10
Huomenna
Radio Suomen Ylen aikainen -kanavalla klo noin 7:35 juttelen kahvakuulaurheilusta. NYT jännittää!
keskiviikkona, toukokuuta 9
Kampaajareissulla
Lukkari: taito- ja taideaineet, maantiede, historia, ruokatunti
Kävin viikonloppuna Turussa mutkan, että sain tukkaani vähän uuteen uskoon. Olikin ihana reissu, kun sisarellani sattui olemaan erittäin harvinaislaatuinen vapaa perjantai-ilta (ja vielä lauantaikin). Käytettiin ne tietysti syömällä ja lenkittämällä koiraa, mutta kyllä oli ihana välillä oikein höpötelläkin. Lauantaina kävin vielä moikkaamassa rakasta ystävääni Maaritia ja sielläkin vierähti useempi tunti. Leikittiin tällä kertaa piknikkiä keittiössä ja syötiin mansikoita.
Huomasin pari viikkoa sitten, että mun pääni alkoi taas näyttää varsin ankealta harmaatyvisenä ja aloin katsella kalenterista sopivia päiviä kampaajareissua varten. Niitä ei ollut kovin montaa ennen heinäkuuta, mutta Bob Stylen Meri kaivoi mulle taas kalenteristaan ajan ja tällä kertaa siellä näkyi sentään olevan joku kammattavana ennen mua. Joskus on nimittäin käynyt niin, että hän on ajanut sen sata kilsaa ihan vaan mua varten. Ihan luksusta tuollainen kampaaja sanon minä!
Tästä juteltiin joskus mallikeikalla Tikkisen Jukankin (muistatteko sen sarjan jossa pariskunnat remppasivat Jollaksessa kämppiä? Jukka oli siinä ja näyttää siksi niin tutulta.) kanssa, että heillä käy koulutuksessa kampaajia, joille pitää sanoa, että nyt irti siitä pyöröharjasta, vähempikin riittää. Viimeistelyvaiheessa pitää olla sellainen mentaliteetti, että asiakkaan pitää näyttää siltä jotta kampaajalla on käyty. Koko rahan edestä!
Mä itse arvostan sitä, että lähden kampaajalta itseni näköisenä. Muistan kyllä hyvin kun Meri leikkas mun tukan ihan ekan kerran vuonna 1991: se oli mitaltaan noin puoleen selkään ja siitä tehtiin lyhyt ja värjättiin sellaiseksi kuparisen punaiseksi. Meri käänsi ja väänsi sitä puolelta toiselle, eikä meinannut osata päättää mihin asentoon se jätettäisiin, välillä hän sanoi silloiselle yhtiökumppanilleen, että "tällasen mä haluan."
Tällä kertaa vähän vaan trimmattiin edellistä leikkausta kun sanoin, että voisin antaa tämän hiukan kasvaa. (Alussa kyllä harkittiin hetki, että jos oltais leikattu mulle sellanen hulkkostukka, mutta en mä nyt sitten vielä. Luultavasti se on kyllä edessä lähivuosina...) Mun kuontalo on toki kesällä kuin karvalakki jos on lämmintä, mutta hatut ja huivit on keksitty. Väriä laitettiin nyt pelkkään tyveen ja eteen jätettiin värjäämätön kaistale jossa on se harmaa tyvi. Mä voin siirtää sen piiloon vaihtamalla jakauksen paikkaa, mutta nyt se näyttää olevan tässä ihan tarkoituksella. Tykkään (kuten aina)!
Turun Kop-kolmion Henkalla oli muuten valtava valikoima Marni-mallistoa puoleen hintaan. Katselin niitä 2-kuosisia silkkipaitoja vähän sillä silmällä mutta mun kädet ei mahdu niihin(kään) hihoihin. Pallohamettakin hypistelin pitkään, mutta tulin siihen tulokseen, että mun hämeiden käyttö on niin marginaalista, että ehkei sittenkään. Ostin sitten yhden jumppatopin lisää, niitä käytän joka päivä.
Kävin viikonloppuna Turussa mutkan, että sain tukkaani vähän uuteen uskoon. Olikin ihana reissu, kun sisarellani sattui olemaan erittäin harvinaislaatuinen vapaa perjantai-ilta (ja vielä lauantaikin). Käytettiin ne tietysti syömällä ja lenkittämällä koiraa, mutta kyllä oli ihana välillä oikein höpötelläkin. Lauantaina kävin vielä moikkaamassa rakasta ystävääni Maaritia ja sielläkin vierähti useempi tunti. Leikittiin tällä kertaa piknikkiä keittiössä ja syötiin mansikoita.
Huomasin pari viikkoa sitten, että mun pääni alkoi taas näyttää varsin ankealta harmaatyvisenä ja aloin katsella kalenterista sopivia päiviä kampaajareissua varten. Niitä ei ollut kovin montaa ennen heinäkuuta, mutta Bob Stylen Meri kaivoi mulle taas kalenteristaan ajan ja tällä kertaa siellä näkyi sentään olevan joku kammattavana ennen mua. Joskus on nimittäin käynyt niin, että hän on ajanut sen sata kilsaa ihan vaan mua varten. Ihan luksusta tuollainen kampaaja sanon minä!
Tästä juteltiin joskus mallikeikalla Tikkisen Jukankin (muistatteko sen sarjan jossa pariskunnat remppasivat Jollaksessa kämppiä? Jukka oli siinä ja näyttää siksi niin tutulta.) kanssa, että heillä käy koulutuksessa kampaajia, joille pitää sanoa, että nyt irti siitä pyöröharjasta, vähempikin riittää. Viimeistelyvaiheessa pitää olla sellainen mentaliteetti, että asiakkaan pitää näyttää siltä jotta kampaajalla on käyty. Koko rahan edestä!
Mä itse arvostan sitä, että lähden kampaajalta itseni näköisenä. Muistan kyllä hyvin kun Meri leikkas mun tukan ihan ekan kerran vuonna 1991: se oli mitaltaan noin puoleen selkään ja siitä tehtiin lyhyt ja värjättiin sellaiseksi kuparisen punaiseksi. Meri käänsi ja väänsi sitä puolelta toiselle, eikä meinannut osata päättää mihin asentoon se jätettäisiin, välillä hän sanoi silloiselle yhtiökumppanilleen, että "tällasen mä haluan."
Tällä kertaa vähän vaan trimmattiin edellistä leikkausta kun sanoin, että voisin antaa tämän hiukan kasvaa. (Alussa kyllä harkittiin hetki, että jos oltais leikattu mulle sellanen hulkkostukka, mutta en mä nyt sitten vielä. Luultavasti se on kyllä edessä lähivuosina...) Mun kuontalo on toki kesällä kuin karvalakki jos on lämmintä, mutta hatut ja huivit on keksitty. Väriä laitettiin nyt pelkkään tyveen ja eteen jätettiin värjäämätön kaistale jossa on se harmaa tyvi. Mä voin siirtää sen piiloon vaihtamalla jakauksen paikkaa, mutta nyt se näyttää olevan tässä ihan tarkoituksella. Tykkään (kuten aina)!
Turun Kop-kolmion Henkalla oli muuten valtava valikoima Marni-mallistoa puoleen hintaan. Katselin niitä 2-kuosisia silkkipaitoja vähän sillä silmällä mutta mun kädet ei mahdu niihin(kään) hihoihin. Pallohamettakin hypistelin pitkään, mutta tulin siihen tulokseen, että mun hämeiden käyttö on niin marginaalista, että ehkei sittenkään. Ostin sitten yhden jumppatopin lisää, niitä käytän joka päivä.
tiistaina, toukokuuta 8
Hävikistä herkuksi -kanakeitto
Lukkari: kotitalous
Facebookissa on meneillään Hävikistä herkuksi -reseptikamppis, jossa tehdään ruuanjämistä sapuskaa sen sijaan, että ne heitettäis pois. Mikä tietysti järkevää onkin.
Mulla sattui olemaan tällaisen vakivirityksen ainekset kaapissa. Suhteellisen ärsyttävää muuten ostaa kahden hengen talouteen aina 3 kanankoipea. Sitä yhtä ei voi jättää paistamattakaan, mutta lämmitettynä se ei oikein kyllä uppoa. Mulla on tapana paistella koivet vihannespedillä (resepti täällä) ja se kolmas ynnä jäljelle jääneet rehut tungetaan sitten jääkaappiin kunnes väsään siitä keiton. Näissä koivissa oli pinnassa cajun blackened -maustetta:
Ainekset
Perkaa koipi nahkoineen päivineen (koska siinähän ne mausteet on) kattilaan, lisää muut ainekset ja sopivasti vettä (niin ettei ihan peity). Kiehauta ja soseuta. Aikaa tämä pikaruoka vie kymmenisen minuuttia. Sekaan sopii hyvin myös vaikka kuivatut sienet jos haluat suurustaa keittoa.
Facebookissa on meneillään Hävikistä herkuksi -reseptikamppis, jossa tehdään ruuanjämistä sapuskaa sen sijaan, että ne heitettäis pois. Mikä tietysti järkevää onkin.
Mulla sattui olemaan tällaisen vakivirityksen ainekset kaapissa. Suhteellisen ärsyttävää muuten ostaa kahden hengen talouteen aina 3 kanankoipea. Sitä yhtä ei voi jättää paistamattakaan, mutta lämmitettynä se ei oikein kyllä uppoa. Mulla on tapana paistella koivet vihannespedillä (resepti täällä) ja se kolmas ynnä jäljelle jääneet rehut tungetaan sitten jääkaappiin kunnes väsään siitä keiton. Näissä koivissa oli pinnassa cajun blackened -maustetta:
Ainekset
- paistettu kanankoipi
- kasvisjämät
- sulatejuustonjämät
- puolikas kasvisliemikuutio (tästä on raastettu toinen puolikas jo useampaankin ruokaan)
- päiväysvanhaa kermaa
Perkaa koipi nahkoineen päivineen (koska siinähän ne mausteet on) kattilaan, lisää muut ainekset ja sopivasti vettä (niin ettei ihan peity). Kiehauta ja soseuta. Aikaa tämä pikaruoka vie kymmenisen minuuttia. Sekaan sopii hyvin myös vaikka kuivatut sienet jos haluat suurustaa keittoa.
päiväysvanhan kermapurkin pohjalta kaavitut rasvat |
maanantaina, toukokuuta 7
Jos...
Lukkari: jatko-opinnot
Jos voisimme lahjoittaa hyväntekeväisyyteen euron jokaisesta kilosta, joka Hyvinkään Martinhallissa nousee pään päälle lauantaina 12.5.2012 klo 11-17:30 välisenä aikana, saisimme kasaan pelkästään 22 naisen voimin noin sadantonnin potin.
Lue koko lehdistötiedote täältä.
Jos voisimme lahjoittaa hyväntekeväisyyteen euron jokaisesta kilosta, joka Hyvinkään Martinhallissa nousee pään päälle lauantaina 12.5.2012 klo 11-17:30 välisenä aikana, saisimme kasaan pelkästään 22 naisen voimin noin sadantonnin potin.
Lue koko lehdistötiedote täältä.
sunnuntaina, toukokuuta 6
Sisustusta
Lukkari: tekninen työ, hyppytunti
Voiskohan eurolavoista rakentaa kuularäkinkin... Monenlaiseen ne kyllä kelpaa:
Lisää täällä.
Voiskohan eurolavoista rakentaa kuularäkinkin... Monenlaiseen ne kyllä kelpaa:
Lisää täällä.
perjantaina, toukokuuta 4
Faktoja
Lukkari: historia, hyppytunti
Sain ikuisuus sitten blogitunnustuksen jonka olen hukannut. Olen aika varma, että se tuli blogista joka on sittemmin suljettu joten en pääse siitä enää kiittämään. Harmi!
Pahoittelen, että olen tällainen huithapeli, mutta ongelmaksi muodostui palkinnon ehto: kerro 7 faktaa itsestäsi. Ei sillon tullut mieleen, että oisin voinut kopsata niitä vanhasta blogista. Kopsaan nyt:
Lähden tästä viikonlopuksi Turkuun (taas). Nauttikaa tekin elämästä!
Sain ikuisuus sitten blogitunnustuksen jonka olen hukannut. Olen aika varma, että se tuli blogista joka on sittemmin suljettu joten en pääse siitä enää kiittämään. Harmi!
Pahoittelen, että olen tällainen huithapeli, mutta ongelmaksi muodostui palkinnon ehto: kerro 7 faktaa itsestäsi. Ei sillon tullut mieleen, että oisin voinut kopsata niitä vanhasta blogista. Kopsaan nyt:
- Olen käynyt kauneusleikkauksissa.
- Kadun elämässäni vain yhtä asiaa, sitä, että aloitin kakarana tupakanpolton.
- Luin Taru Sormusten Herrasta -kirjan vasta nähtyäni elokuvan ensimmäisen osan. Siihen meni se viikonloppu.
- Olen saanut eläessäni kerran sakot. Se tapahtui vuonna 1989 juhannusfestareilla.
- Mulla on kokin paperit, mutta päivääkään en ole niitä hommia tehnyt.
- Olen uinut meressä 3 kertaa.
- Osaan purkaa ja koota käsiaseen.
Lähden tästä viikonlopuksi Turkuun (taas). Nauttikaa tekin elämästä!
keskiviikkona, toukokuuta 2
Nolæns osa 6, matkalla
Lukkari: maantiede, kuvataide
Mulla oli Chicagossa koneenvaihtoa odotellessa vähän tylsää.
Joskus voi olla viisainta vaan maksaa ne ylipainomaksut. Varsinkin jos kuljettaa mukanaan jotain särkyvää, kuten vaikka kenkiä tai vaatteita joissa on vetoketju...
Mulla oli Chicagossa koneenvaihtoa odotellessa vähän tylsää.
Joskus voi olla viisainta vaan maksaa ne ylipainomaksut. Varsinkin jos kuljettaa mukanaan jotain särkyvää, kuten vaikka kenkiä tai vaatteita joissa on vetoketju...
tiistaina, toukokuuta 1
Euforia
Lukkari: liikunta, psykologia, matematiikka
Eilen oli merkillinen päivä, löysin nimittäin sisäisen denisovini ja onnistuin tempaamaan tuossa parvekkeella parhaan vedon ikinä. Hämärästi muistan, että aikoinaan (hah! eihän siitä nyt ole vuottakaan aikaa mutta sana on hieno...) tuntui suunnilleen samalta Rakveren kisoissa kun se tempaus vaan lähti, sen kummempia miettimättä, ekasta toistosta viimeiseen. Ei tarvinnut miettiä erikseen sitä tai tätä teknistä osa-aluetta, kun homma svengasi kuin hirvi.
Treenin jälkeen lähdin kummipojan luokse makkaralle ja juomaan lasillisen skumppaa. En oikein osannut ajatella muuta, kuin että onpa hieno tunne.Yöllä tultiin kotiin ja nukkumaan mennessä se tunne vaan jatkui ja jatkui. Ja tänään aamulla herätessä ensimmäinen ajatus oli se upea fiilis eiliseltä.
En tiedä miten tätä tunnetta oikein kuvailisi. Euforiaako (lääketieteellinen termi, jolla kuvataan kaikki muut tunteet ohittavaa hyvänolontunnetta... ylenpalttisen onnen tila, lääketieteessä sairaalloinen tai keinotekoisesti aikaansaatu hyvänolontunne...)? Onko sisältäpäin syntyvä euforia keinotekoista, ei taida.
Mä en ole koskaan ollut erityisen hyvä missään. Opin asiat helposti, mutta ikinä ei ole kärsivällisyys riittänyt siihen, että harjoittelisin niin kauan, että nousisin keskinkertaisuudesta yli ja siihen seuraavalle tasolle.
Nyt on käynyt niin. Mun nostotekniikkani on keskinkertaisen sijaan oikein hyvä ja vaikka mulla on jokunen vuosirengas ja liian pieni käsi tähän hommaan, niin nekin asiat olen onnistunut kompensoimaan muilla jutuilla. (Pienestä kädestä on ollut kyllä se hyöty, ettei ikinä tarvitse maksaa hanskoista täyttä hintaa.) Vaikka voisi ajatella, että jotkut MS-tulokset taitaa sittenkin olla liian kovia tavoitteita niin mä en halua asettaa mitään takarajaa sille, mitä mä voin vielä saavuttaa. Sen näkee sitten, mä muutun joka tapauksessa vahvemmaksi joka viikko jos treenaan fiksusti.
Viime vuonna tähän aikaan olisin voinut lähteä Kuusamosta hakemaan itselleni (lentolipun hinnalla) SM-kultaa vaikka en ois jaksanut työntää ja temmata viittäkään minuuttia. Tänä vuonna kunto on kova ja itseluottamus huipussaan, mutta varmuutta ei ole edes mitalista jos ei kuula pysy näpeissä. Ja olen lähdössä MM-kisoihin tekemään parhaani ja katsomaan mihin se riittää. Siitä sitten jatketaan taas eteenpäin kohti seuraavia tavoitteita ja kisoja.
On perinteisen luterilaisen ajattelun vastaista olla ylpeä itsestään ja onnellinen omasta onnistumisestaan ("ylpeys käy lankeemuksen edellä") ja kuulutella sitä vielä jossain blogeissa pitkin maailmaa, mutta vaatimattomuus nyt ei muutenkaan ole ikinä kuulunut mun hyveisiini. Samaan kannustan kyllä muitakin! Jos jotain olen viimeisestä vuodesta oppinut, niin se on se, että positiivinen energia ruokkii itse itseään. Sanonta siitä, että "voit ajatella, että asiat menee hyvin tai että ne menee huonosti ja joka tapauksessa olet oikeassa" pitää paikkansa.
Kuuntelin tuossa männäviikolla Katrin videopostausta aiheesta Mikä tekee sinut onnelliseksi. Noissa asioissa joita hän siinä tuo esille ei ole mulle mitään uutta tai ihmeellistä, sillä olen niin onnekas, että olen omaksunut tuollaisen ajattelun jo vuosia sitten teininä. Että ihminen voi olla täydellisen onnellinen. On vaan.
Ajattelin ennen, että sen sijaan ei ole mahdollista olla koskaan täydellisen tyytyväinen, mutta nyt musta tuntuu, että eilen oli sellainen päivä. Ettei siihenkään lopulta tarvita mitään niin mullistavaa.
Kaikki on hyvin, elämä on hyvää.
Eilen oli merkillinen päivä, löysin nimittäin sisäisen denisovini ja onnistuin tempaamaan tuossa parvekkeella parhaan vedon ikinä. Hämärästi muistan, että aikoinaan (hah! eihän siitä nyt ole vuottakaan aikaa mutta sana on hieno...) tuntui suunnilleen samalta Rakveren kisoissa kun se tempaus vaan lähti, sen kummempia miettimättä, ekasta toistosta viimeiseen. Ei tarvinnut miettiä erikseen sitä tai tätä teknistä osa-aluetta, kun homma svengasi kuin hirvi.
Treenin jälkeen lähdin kummipojan luokse makkaralle ja juomaan lasillisen skumppaa. En oikein osannut ajatella muuta, kuin että onpa hieno tunne.Yöllä tultiin kotiin ja nukkumaan mennessä se tunne vaan jatkui ja jatkui. Ja tänään aamulla herätessä ensimmäinen ajatus oli se upea fiilis eiliseltä.
En tiedä miten tätä tunnetta oikein kuvailisi. Euforiaako (lääketieteellinen termi, jolla kuvataan kaikki muut tunteet ohittavaa hyvänolontunnetta... ylenpalttisen onnen tila, lääketieteessä sairaalloinen tai keinotekoisesti aikaansaatu hyvänolontunne...)? Onko sisältäpäin syntyvä euforia keinotekoista, ei taida.
Mä en ole koskaan ollut erityisen hyvä missään. Opin asiat helposti, mutta ikinä ei ole kärsivällisyys riittänyt siihen, että harjoittelisin niin kauan, että nousisin keskinkertaisuudesta yli ja siihen seuraavalle tasolle.
Nahkaa, silkkivuori, 15 eur. Koko 6,5. |
Viime vuonna tähän aikaan olisin voinut lähteä Kuusamosta hakemaan itselleni (lentolipun hinnalla) SM-kultaa vaikka en ois jaksanut työntää ja temmata viittäkään minuuttia. Tänä vuonna kunto on kova ja itseluottamus huipussaan, mutta varmuutta ei ole edes mitalista jos ei kuula pysy näpeissä. Ja olen lähdössä MM-kisoihin tekemään parhaani ja katsomaan mihin se riittää. Siitä sitten jatketaan taas eteenpäin kohti seuraavia tavoitteita ja kisoja.
On perinteisen luterilaisen ajattelun vastaista olla ylpeä itsestään ja onnellinen omasta onnistumisestaan ("ylpeys käy lankeemuksen edellä") ja kuulutella sitä vielä jossain blogeissa pitkin maailmaa, mutta vaatimattomuus nyt ei muutenkaan ole ikinä kuulunut mun hyveisiini. Samaan kannustan kyllä muitakin! Jos jotain olen viimeisestä vuodesta oppinut, niin se on se, että positiivinen energia ruokkii itse itseään. Sanonta siitä, että "voit ajatella, että asiat menee hyvin tai että ne menee huonosti ja joka tapauksessa olet oikeassa" pitää paikkansa.
Kuuntelin tuossa männäviikolla Katrin videopostausta aiheesta Mikä tekee sinut onnelliseksi. Noissa asioissa joita hän siinä tuo esille ei ole mulle mitään uutta tai ihmeellistä, sillä olen niin onnekas, että olen omaksunut tuollaisen ajattelun jo vuosia sitten teininä. Että ihminen voi olla täydellisen onnellinen. On vaan.
Ajattelin ennen, että sen sijaan ei ole mahdollista olla koskaan täydellisen tyytyväinen, mutta nyt musta tuntuu, että eilen oli sellainen päivä. Ettei siihenkään lopulta tarvita mitään niin mullistavaa.
Kaikki on hyvin, elämä on hyvää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)