Tulipa sittenkin mieleen ajastettava postausaihe, nimittäin klassinen mielipidekysely siitä, mitä te haluaisitte lukea mun blogista.
Eveliina
maanantaina, kesäkuuta 25
Hei kuulkaas...
Lukkari: jatko-opinnot
Tulipa sittenkin mieleen ajastettava postausaihe, nimittäin klassinen mielipidekysely siitä, mitä te haluaisitte lukea mun blogista.
Tulipa sittenkin mieleen ajastettava postausaihe, nimittäin klassinen mielipidekysely siitä, mitä te haluaisitte lukea mun blogista.
lauantaina, kesäkuuta 23
torstaina, kesäkuuta 21
Hyvää juhannusta!
Lukkari: maantiede, kuvataide
Blogi hiljenee viikoksi, sillä ensi yönä (tai no, puoli kuusi taitaa olla aamua) lähdemme kohti Portugalia. Meikäläisen juhannus sujuu siellä rautaisissa merkeissä, jonka jälkeen meinaan viettää oikein viikon treeniloman. En tosin lupaa, ettenkö vähän jumppailisi tai juoksentelisi mutta rautapalloihin en koske.
Viime vuonna Porton kaupunki tarjoili tällaista menoa, saa nähdä miltä tänä vuonna näyttää.
PS. Arvontaan voi käydä osallistumassa vielä koko ens viikon ajan!

sunnuntaina, kesäkuuta 17
Loistava lauantai
Lukkari: liikunta
Laitoimme valmennusporukan kanssa joku aika sitten kalenteriin mun mitalijuhlat, ennen kuin niitä mitaleita ole edes voitettu... mun tytöillä oli siis luja luottamus siihen, että niitä ropisee ja eipä sillä, niin oli kyllä mullakin :D
Mimmit kokoontuivat siis meille eilen, pääsivät paikalle kahta lukuun ottamatta. Ohjelmassa oli kahvinjuonnin ja skumpalla höystetyn salaattibuffan (unohdin ottaa kuvan, höh!) välissä mielenkiintoinen pilatesprojekti, sekä tietysti nostotekniikkaa ja treeniä.
Pilatesohjaajaksi opiskeleva Minna on ollut mun kanssa samalla tekniikkaperuskurssilla toissa talvena. Hän laittoi mulle viestiä joku aika sitten, että haluaisi tehdä lopputyönsä kuulan nostamiseen liittyen ja mä olin tietysti ihan intona asiasta. Eilen tehtiin perusjuttuja, muun muassa mittailtiin sitä, kuinka tasapainoinen asento kenelläkin on. Mulla on paino enemmän oikealla jalalla ilman kuulaa, mutta murkula tasoittaa tilannetta -joka on aika hassua!
Nyt seuraavaksi Minna tekee meidän erityistarpeisiin sopivan ohjelman, jota mä menen ensin testaamaan ja sitten saadaan se mun tyttöjen käyttöön. Mä olen itse hyödyntänyt paljonkin pilatestekniikkaa myös tässä lajissa, joten tiedän, että tästä tulee hyvä juttu!
Voin luvata, että palaan aiheeseen myöhemmin myös täällä blogissa!

keskiviikkona, kesäkuuta 13
Kisadieetti
Lukkari: psykologia, terveystieto, uskonto ja et, kotitalous, ruokatunti
Kirjoittelin tuossa männäviikolla vähän ylös näitä siltä varalta, että dieetti onnistuu. Ja miksei myös siltä varalta, ettei se menekään ihan strömsösti. Ettei ainakaan tee toiste samalla tavalla.
Hyvinkään SM-kisapaino oli siis järjestäjän vaa'an mukaan 62.3 joten leikitään nyt, että se oli lähtöpaino. Tavoite oli saada se alkamaan luvulla 58, jotta matkustus/punnituspäivänä ois varaa vähän edes juoda. Testinoston 23.5. jälkeen vasta alkoi varsinainen rypistys, siinä vaiheessa vaaka näytti aamulla lukemaa 61.2, jossa se oli keikkunut jo viikkokausia.
Pidin kärkeen keskiviikon-torstain aikana 23 h mittaisen paaston, eli söin illalla kunnollisen illallisen ja seuraavana päivänä join vaan muutaman kupin kahvia (pikkupikku tilkka maitoo joukossa), sekä jokusen litran vettä ja vissyä ja illalla sitten taas ruokaa. Tämä auttoi saamaan painon laskusuuntaan ja kutisti vatsalaukkua, mutta siitä eteenpäin oli lähinnä kyllä nälkäkin joka päivä ja koko ajan. Seuraavan viikon tiistaina uusin jutun ja välissä pätkäpaastoilin 15/9 h. Toisin sanoen päivän ensimmäinen ateria oli klo 12 ja viimeinen ennen yhdeksää illalla. Otin tosi tiukan linjan siihen, ettei aterioiden välillä närkitä kaapeista mitään ja tietty sehän oli tosi helppoa siinä vaiheessa kun motivaattori on tätä tasoa.
1.6. paino oli tippunut tasan 59 kiloon ja siinä vaiheessa en ollut vielä mennyt edes mihinkään suolattomalle linjalle, vaan ruoka oli ihan normaalisti maustettua.
Varsinainen kiristelyvaihe alkoi vikalla viikolla ennen kisareissua niin, että maanantaina alkoi jäädä pois kaikki suolaan, kuituihin ja sokereihin liittyvä, lukuun ottamatta muutamaa suklaapalaa, joiden voimalla jaksoin treenata ne vikatkin kisavedot. Ja toki maanantai-illan oikeen ruuan korvasi se prodepatukka jonka salakuljetin Metallican keikalle. Tarkoituksena oli siis saada viimeiset kilot pois nestevarastoista: tiistaina valikoimassa oli vielä mm. raejuustoa, tomaattia ja vähän marjoja, mutta keskiviikkona enää keitettyjä munia, kookosöljyä ja paistettua jauhelihaa +vähän sipulia.
Homma onnistuikin täydellisesti: punnituspäivän aamuna vaakalukema näytti 57,9. Matkapäivä meni ihan mukavasti paastotilassakin vaikka mä kyllä ajattelin ruokaa ihan jatkuvasti. Kahvia join muutaman kupin, söin 2 keitettyä munaa ja pari lusikallista kookosöljyä ja vettä ryystin joitakin desilitroja, purkkaakin purin. Kisapaikalla paino oli 58,4 kg eli justiin hyvä. Siitä aloin sitten tankata, ensin sipsejä ja vettä (suolaa ja hiilaria joka imee nesteen ja rasva hidastaa kuitenkin sitä verensokerin pudotusta), sitten prodepatukkaa. Myöhemmin mentiin vielä syömään tapaksia, eli helpohkosti sulavaa ja kevyehköä ynnä vähähiilarista sapuskaa.
Mitä sitten söin itse dieetillä?
Aamulla nappasin lisäravinnekaapista magnesiumin, B-vitamiinin, sinkin, D-vitamiinin (joka toinen päivä) ja glukosamiinikapselin, sekä melkein joka päivä lusikallisen kalaöljyä. Lisäksi aamuun kuului muki kahvia ja työpaikalla toinen, välillä kolmaskin. Myös purkkaa saatoin pureskella jokusen tyynyn päivän mittaan.
Lounasaikaan söin päivän ensimmäisen aterian, joka oli nostotreenipäivinä puoli desiä kaurahiutaleita puurona 2 rkl voisilmällä sekä purkki raejuustoa, välipäivinä puuron sijaan kourallinen pähkinöitä ja appelsiini. Pari päivää ennen punnitusta lounas alkoi olla jo suhteellisen ankea: 2 keitettyä munaa, muutama tomaatti, desi marjoja (mustaherukka, puolukka) ja lusikallinen kookosöljyä kahvin seassa.
Työpäivän jälkeen tankkasin yhden kauraleivän siivun voilla, paksun siivun 5% Polar-juustoa, jogurttia ja marjoja tai puolikkaan banaanin, sekä pari porkkanaa. Jos nostin, nukuin puolen tunnin päikkärit ja pikaenergiaksi popsin vielä 3 palaa pähkinäsuklaata ja kupin espressoa.
Vikalla viikolla keitetty riisi oli korvannut hiutaleet ja keitetyt munat juuston, suolan ja kuitujen vuoksi. Treenin päälle desin verran maitoa ja 3/4 dl heraproteiinijauhetta.
Kuvassa viimeinen ehtoollinen, eli 4.6. sapuska, aika tyypillinen illallissetti: lihaa, kasviksia ja juureksia ja maltilla jotain hiilaria, jälkkärinä oli puolikas appelsiini. Proteiini oli siis se, jonka määrissä en kitsastellut, hiilarin määriä rajoitin kyllä normaalista ja rasvojen kanssa olin tarkkana.
Reissun jälkeen paino on ollut edelleen alle 60 kg, eli kyllä siinä rasvaakin paloi. Jos siis tulee jostain syystä tarve toistaa tämä juttu niin näillä mennään ens kerrallakin!

tiistaina, kesäkuuta 12
Dirty - Clean
Lukkari: hyppytunti
Nyt on pitkästä aikaa arvonnan paikka kun Arlandasta löytyi tällänen kiva ja kätevä palkintokin!
Tämä on 2-puoleinen magneetti, joka on tarkoitettu tiskikoneen kylkeen. Meillä on ollut käytössä jo vuosia yksi versio samasta ideasta ja voin kertoa, että jos vaan sitä tottuu käyttämään niin on kyllä hyvä juttu. Ellei sitten omista kahta tiskikonetta ja voi vaan siirtää niitä toisesta toiseen (joo, siitä mä haaveilen!)
Mutta mennään asiaan.
Voit osallistua arvontaan jättämällä kommenttilaatikkoon puumerkkisi yhteystietoineen (esim. email jos tunnarisi kautta ei pääse esim. blogiin sitä etsimään), tai voit kommentoida myös Facebookissa tätä samaa postausta kun sen sinne linkitän. Tietoa saa myös jakaa eteenpäin, siitä voi napsahtaa lisäpisteitä!
Palkinto arvotaan 1. heinäkuuta, joten osallistumisaikaa on jokunen viikko. Onnea arvontaan!

maanantaina, kesäkuuta 11
MM-Hampuri
Lukkari: liikunta
Elämäni miehelle erityiskiitos taas, sekä kuvaushommista, että siitä kun kestit mua myös siinä vaiheessa kun oli ollut 2 päivää paastolla! Ja matkaseuralle kiitokset kanssa! Kyllähän meillä hauskaa oli, varsinkin kun sitä tahatonta komiikkaa riitti läpi koko viikonlopun :D
Puolisolle sanoinkin jo, että tämä oli nyt sitten mun eka arvokisamitali. En vielä ainakaan näe mitään syytä, miksei näitä tulisi myöhemmin lisää.
Että eiköhän mennä ens vuonna uudelleen!
Löytyi se pysti Annelillekin |

lauantaina, kesäkuuta 9
Mä voitin
Lukkari: liikunta
Tulos 122, maailmanmestaruus lajissa OALC 16 kg (sarja seniorit 40-44 v, alle 60 kg).

perjantaina, kesäkuuta 8
Taas mennään
Lukkari: liikunta, maantiede
Tällä kertaa nostankin tollasta keltasta murkulaa Hampurin MM-lavalla.
Huomenna iltapäivästä tiedetään miten se sujui. Moikka!

torstaina, kesäkuuta 7
Evitan vieraana
Lukkari: äidinkieli, terveystieto, hyppytunti, ruokatunti, jatko-opinnot
Kävin tänään Evitan järjestämässä tilaisuudessa että sain muutakin ajateltavaa kuin ruoka jota en saa syödä... No, oishan siellä tarjottu juureslastuja (niitä hyviä), mutta olivat ehkä ajatelleet juuri mua, kun olivat pakanneet sellaisen pussin meille mukaankin. Yes.
Niitä sitten huomenna illalla napaan <3
Ohjelmaakin oli, eli kirjailija Miia Saastamoinen, jota haastatteli Evitan toimituspäällikkö Mari. Kirjan Luonnollista! aiheena oli optimaalinen ruokavalio, eli yksi näkökulma sellaiseen. Ravinteikkuudesta puhuttiin ja imeytymisistä ynnä muusta. Joku kysyi kirjailijalta syökö tämä pullaa. Kuulemma ei.
Lisäksi oli esittelyssä muita Atena-kustanuksen kirjoja, esim. Noora Schinglerin Marjoja ja mascaraa ja pöydällinen Vivisante-kosmetiikkaa. Käytän siis ties monettako vuotta sarjan aurinkopillereitä, joita juuri hain Stokkan kantistarjouksesta uuden paketinkin ja yllätys oli melkoinen, kun lahjakassista paljastui myös useampi sarjan tuote. Kasvoöljy menee oitis testiin, noiden kahden kohtaloa pitää vähän miettiä kun en ole oikein kasvovesi/vartalovoideihmisiä.
Lahjakassissa oli vielä muutakin, nimittäin pahvinen linnunpönttö sekä hyvin mielenkiintoiselta vaikuttava kirja. Kannesta löytyy jo lempi-inhokkisanani "itsekuri"...
Jouduin lähtemään kesken pois ja jäi tällä kertaa kuulematta raakaruokabloggarin jutustelut. Ens kerralla sitten.

keskiviikkona, kesäkuuta 6
Blacksad
Lukkari: kuvataide
Lisää populaarikulttuuria: Blacksad.
Mä lueskelin joskus lapsena sarjakuvia, mutta ovat jääneet aika vähälle viime vuosi... öh, kymmeninä. Pari vuotta sitten törmättiin tällaiseen suomennokseen ja piirrokset kolahtivat todenteolla. Tekijäkaksikko on espanjalainen, Juan Díaz Canales kirjoittaa tarinat ja Juanjo Guarnido piirtää. Kuvitus onkin ihan huikeaa!
Ensimmäinen osa, Kissa varjoisilta kujilta on ilmestynyt vuonna 2000, Valkoinen valtakunta 2003, Punainen sielu 2005 ja viimeisin kirja, Hiljainen helvetti 2010.
Kirjoissa kaksimetrinen yksityisetsivä John Blacksad seikkailee politiikan, film noirin ja kauniiden naisten kiemuroissa 1940-luvun lopun Amerikassa. Kirjoja löytyy mm. täältä ja näkyvät olevan aika hyvässä tarjouksessakin vielä!

tiistaina, kesäkuuta 5
Metallimaanantai
Lukkari: musiikki
Eilen vaihdoin teräksen korvametalliin ja kävin katsomassa miten sedät jaksaa heilua. Hyvinhän ne. Edelleen.
Lienette kuulleetkin jo, että festaripaikan järjestelyt olivat ihan ala-arvoiset. Mua ne eivät juuri koskettaneet, koska dieetin tässä vaiheessa ei päivän kaloreihin siidereitä mahdu ja mulla oli toki myös omat eväät, eli prodepatukka. Jonotin kuitenkin seuralaisten kanssa kiltisti baaritiskille, mutten lopulta uskaltanut sieltä ottaa edes sitä vesipulloa -olin meinaan siihen mennessä jo nähnyt ne vessajonot ja olosuhteet (=keltainen sisävesiallas) joissa niihin jonotettiin.
Että sellainen Sonisphere tällä kertaa. Eiköhän se ollut meikäläisen viimeinen.
Eilen vaihdoin teräksen korvametalliin ja kävin katsomassa miten sedät jaksaa heilua. Hyvinhän ne. Edelleen.
Kuva Iltalehti, Kari Pekonen |
Että sellainen Sonisphere tällä kertaa. Eiköhän se ollut meikäläisen viimeinen.
sunnuntaina, kesäkuuta 3
Ne ekat kolme...
Lukkari: liikunta, historia
...leuanvetoa sitten vuoden -98. Tätäkin sietäis juhlia!
(Kuva: vihreälanka.fi)

lauantaina, kesäkuuta 2
Treenisali
Lukkari: matematiikka
Mun treenisalini alkaa olla aika hyvin varusteltu, mankkuämpärissäkin on "kansi". Se on Bauhausista taimien istutukseen tarkoitettu muovitarjotin.
Kumimatto muutti meille tänään, se on Compactilta ja voin sanoa, että olenpa toope kun en ole tällaista tullut aiemmin ajatelleeksi. Voi olla, että meidän partsin lattia säilyy vähän paremmassa kunnossa, toki se on kyllä käsittelyn tarpeessa ja asia hoidettaneen seuraavan 3 kk aikana. Luulen, että nuo palaset mahtuu nippanappa eteiseen talveksi. Nyt en jaksa alkaa mittaileen vaan rupeen joogaan.
PS. Äärimmäisenä oikealla takarivissä on vallan kiiltäväkahvainen kaveri. Sekin tuli meille tänään.

perjantaina, kesäkuuta 1
Meikkejä
Lukkari: matematiikka, kemia
Tilasin taas Everyday Mineralsilta täydennystä meikkipussiin kun alkaa tuon pohjameikin pohja uhkaavasti häämöttää. Otin kahta sävyä, joista oisin tarvinnut tuota vaaleeta jo nyt keväällä. Mulla on ollut sellainen itse purkinjämistä ja näytteistä sekoitettu jota oon laittanut kasvojen keskiosaan, paitsi viime aikoina kun en ole jaksanut aamuisin hifistellä. Yksi osa on ollut tollasta peittävämpää concealer-nimellä myyty näyte ja tilasin nyt sellaisen oikein purkissa. Ei maksa meinaan montaa taalaa nämä.
Kesällä ja pitkälle syksyyn tuo Medium Beige on mulle just eikä melkein oikee sävy. Sitä onkin kulunut jo purkki jos toinenkin, olen meinaan ollut aika uskollinen näille. Lieneekö viides käyttövuosi menossa tai jotain.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)