Nuppi on melkolalla sekaisin aikaerosta, mutta koitan saada jotain naputeltua ylös. Pahoittelen, jos ajatus pomppii...
Reissumme siis alkoi noin vuorokautta aikaisemmin kuin piti, koska AA oli peruuttanut Helsinki-Chicago -reittinsä ja jouduttiin kiertämään Madridin kautta. Ostettiin matkat Supersaverilta ja laittoivat meille sieltä perjantaina myöhään iltapäivästä sähköpostia, että meidät on uudelleenreititetty, lähtö tiistaina iltapäivästä ja onko ok. Siinä vaiheessa ajateltiin, että siellä on koneessa ylibuukkausta, joten vastattiin, että ei ole ok (lafkan puhelinpalveluhan oli luonnollisesti jo kiinni).
Viikonlopun aikana ihmeteltiin vaihtoehtoja (ts. ostetaanko uus reissu jostain ja maksetaan siitä tuplasti) ja maanantaina soitin sitten aspa-numeroon ja jonotin kolme varttia, että sain jonkun puhelimeen. Vastaukset olivat tämän kaltaisia "no jos te ootte ilmottaneet ettei se käy niin nää teidän paikat on voinu mennä jo" (jaa, voisitko tarkistaa ovatko?), "no, mä en nyt oo sillä osastolla töissä, joten mun tarvii käydä kysymässä tää" (kiva, voisitko tehdä sen heti?), "ai majotusta Madridissa, no tää tulee kyllä niin myöhään, etten mä voi luvata että järjestävät mitään" (niin, me nyt joudutaan kuitenkin yöpymään siellä ja tämä on nyt ensimmäinen mahdollinen tilaisuus saada sieltä teiltä ketään kiinni sen jälkeen kun saatiin tämä ilmoitus aikataulumuutoksesta).
Saatiin lopulta maanantaina sähköpostia, että meitä on joku vastassa kentällä voucherin kanssa ja olikin. Käytiin siis kääntymässä jossain Madridin lentokenttähotellissa, syötiin aamiaiset ja jatkettiin matkaa.
Alunperin noin 20 h matka-aika siinä vaan sitten tuplaantui ja koneenvaihtoa jouduttiin venaamaan ankealla Chicagon kentällä noin 6 h.
Päästiin kuitenkin perille keskiviikkoiltana. Meidän taksikuski kähisi koko matkan jotain puhelimeen ja arveltiin, että hänellä oli joku pornolinja-sivubisnes siinä ajamisen ohessa. LOL. (Paluumatkan kuski puolestaan vaikutti siltä kuin ois ajanut videopeliä. Vähän mua ehkä saattoi hirvittää kun istuin siinä 12 kg kanuunankuulani edessä ilman turvavöitä...)
Torstaina herättiin meidän New Orleans Courtyard -hotellissa (deluxe queen room on kutakuinkin sellanen kun meillä oli, eli aika pieni, mutta hyvin sinne 2 pienikokoista ihmistä mahtuu), joka oli tosi symppis ja pääasiassa myös hyvin rauhallinen, sijainti loistava siinä French Quarterin takalaidassa eli poissa pahimmasta hulinasta. Ollaan kovia käveleen, joten se, että sinne oli joku 10-15 min matka ytimestä ei todellakaan haitannut mitenkään. Aamiaisella ois kyllä saanut olla jotain proteiinipitoista, mutta kaikkea ei vissiin voi saada. Kahvi oli sentään hyvää.
Mulla oli siis treeniväline mukana ja käyttelin sitä joka toinen päivä siinä meidän lisäsiivessä eli parvekkeella, joka ei tosin ollut "oma" vaan sellainen läpikulkupaikka. Se kyllä herätti runsaasti mielenkiintoa henkilökunnassa ja naapureissa. Tulin siinä viikon aikana työntäneeksi omat enkatkin! Muuten me ei paljon tietenkään hotellilla viihdytty, vaan treenin jälkeen lähdettiin aina etsimään lounasta ja hengailemaan ja kuunteleen musaa. Meillä ois ollut myös uima-allas, mutta se jäi tällä kertaa käyttämättä.
 |
| Treenisali ja kalkkunankoivet |
Puoliso hoiti tällä reissulla kuvaushommat, joten ruuasta ei nyt ole niin paljon kuvia kuin yleensä -se ei tosin ollut yleensä kovin kuvauksellista muutenkaan, ainoastaan käsittämättömän maukasta ja herkullista! Vähän jännitti mennä reissun jäljiltä vaakaan, mutta ei mulla lopulta ole tullut edes kiloa takapakkia siihen dieettiurakkaan. Käytiin siis aamiaisen (paahtoleipä sulatejuustolla ja kahvi) lisäksi syömässä lounasta ja illallista ja tuli kierrettyä aikamoinen määrä kuppiloita ruuan perässä. Camellia Grillissä käytiin useempaan kertaan. Paikka on sellanen ruokalatyyppinen tosi epäviihtyisä ja sinne on aamiaisaikaan eli ennen yhtätoista aina jonoa, mutta munakkaat on loistavia, niitä saa myös lounasaikaan -mikä ei muualla ole itsestäänselvää- ja palvelu pelaa. Söin tuolla aina saman setin, eli vihannes-juusto-munakkaan, tomaattimehua ja kahvia ja hinta oli reilun kympin. Siihen tietysti tipit päälle.
 |
| Red Fish alkupalat |
 |
| Unelmatalo |
Rapusesonki oli juuri alkanut ja nyt nähtiin sellainenkin erikoisuus, ettei Puoliso juurikaan tilaillut pihvejä, vaan taisi nauttia merenelävistä joka päivä. Louisianassa on saman tyyppinen rapujensyöntikulttuuri kuin täällä Suomessa, paitsi että otukset keitetään reippaasti maustetussa liemessä perunoiden ja maissintähkien kanssa ja niitä syödään kasapäin. Ruuassa on aina valkosipulia, mutta se ei ikinä ole päällimmäinen maku, ei myöskään chili tai pippuri, vaikka niitäkin käytetään reippaasti. Varsiselleriäkin tungetaan moneen ruokaan, mutta kypsänä, jolloin se ei maistu millekkään (mä todella inhoan tuoretta varsiselleriä!) Jos joku ei tiedä, niin Tabasco (ja ehkä noin 5000 muuta tulista kastiketta) on kotoisin Louisianasta.
Seudun "kansallisruokaa" on Po-Boy, täytetty patonki, joka on saanut nimensä siitä, että joku ravintola joskus ikuisuus sitten tarjoili "köyhille pojille" (poor boys) ilmaiseksi paistinjämiä ja -lientä leivän välissä. Nykyisin täytteitä on vaikka minkälaisia, mutta ainakin Mother's tarjoilee hyvin kuuluisia ja ilmeisen suosittuja "alkuperäisversioita", siinä kaupungin toinen ankea ja epäviihtyisä paikka johon jonotetaan ruuan perässä. Kutakuinkin kaikki muu listalla oleva ruoka taitaa olla uppopaistettua, itse otin seafood platen, jossa oli ostereita, ravunpyrstöjä ja kissakalaa. Jaksoin syödä annoksesta alle puolet. Puoliso otti lisäkkeeksi "grits" (maissijauhoista keitettyä löysähköä puuroa, joka ei maistu millekkään. Siihen voi sitten laittaa voisulaa, suolaa ja pippuria.), koska piti sitäkin uteliaiden ihmisten maistaa, yleensä se löytyy vain aamiaislistasta.
 |
| Mother ja kokonainen kana |
Muita ravintoloita joissa käytiin oli mm. Irene's, The Corner Oyster Bar (jossa maistettiin niitä rapujakin), Red Fish (voittanut paikallislehden äänestyksen 4 vuotta peräkkäin), Antoine's (kallis mutta komea ja ainoa paikka jossa tipit, eikä mitkään pienet sellaiset on lisätty laskuun!), Marigny ja Maison Frenchmen streetilla... Kaikkia voin ruuan puolesta suositella!
 |
| Irene's rapupasta |
 |
| Parvekkeet on kaikki ihanasti vinossa |
Otsikossa on muuten kaupungin nimen lausumisohje, joka saatiin muuliajelun kuskilta. Hän oli sellanen (arviolta) reilu 60 v tummaihoinen vitsiniekka, joka väänsi todella leveää etelän murretta ja suku oli kuulemma jostain 1800-l alkupuolelta saakka majaillut niillä nurkilla. Kai se on siis uskottava, että noin se sanotaan.
 |
| Huivi ja villatakki olivat usein sisätiloissa tosi tarpeelliset |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti