Lukkari: taito- ja taideaineet, musiikkiIsä täytti viikonloppuna 75 vuotta ja me oltiin sitä juhlimassa kerrankin ihan koko perheen voimin Turun merimieskirkolla (on muuten erinomainen ruoka siellä!).
Koko perhe (=virallistetut suhteet +kakaralauma) tarkoittaa yhteensä 23 henkeä, eli meitä on aika iso ja äänekäs porukka, lisäksi juhlissa oli muutama muu läheinen. Meidän vanhin veli oli pyytänyt, että pidetään ohjelmanumerona semmonen lyhyt muistelutuokio joita siis yleensä järjestetään vaan hautajaisissa, mutta mä olin jo vuosi sitten päättänyt, että soitan isän juhlissa poikkihuilulla klassikkobiisin My Way.
Tämä oli siis kirjattuna kohdaksi 5 mun viime vuoden lupauslistalle ja se huiluhan olikin mulla vuodenpäivät kaapissa. Muutama viikko sitten tajusin, että asialle on tehtävä jotain ja niinpä me treenattiin Puolison kanssa joka päivä. Mä soitin aikoinaan aktiivisesti kymmenkunta vuotta, mutta edellisestä julkisesta esiintymisestä (ja samalla varmaan myös treenistä) oli vierähtänyt 22 vuotta. Isä oli meidän perheessä se, joka usutti näihin musiikkiharrastuksiin ja kiskoi meitä lauantaiaamuisin sängystä ylös ja treeneihin. Teini-iän rakkaimpia juttuja olivat musiikkileirit joilla kävin 5 kesää peräkkäin. Mä olen todella monta vuotta haikaillut asiaa, eli sitä, että aloittaisin uudestaan soittamisen, mutten ole oikein saanut aikaiseksi. Paitsi nyt kun oli selkeä tavoite ja sille deadline.
Olin pitänyt asian salaisuutena ja onnistuinkin aika vahvasti yllättämään koko porukan. Meillä oli mukana kitara, joten jotain musiikkinumeroa juhlaväki osasi odottaa, muttei todellakaan tällaista.
Kappaleen A-osassa oli siis hervoton vibrato, sillä minähän aloitin vollottamisen jo ennen kuin sain ulos ensimmäistäkään ääntä, mutta niin vaan loppuun päästiin. Sen jälkeen volloteltiin yhdessä isän ja äidin kanssa ja soitettiin sen jälkeen encorena Moonriver. Enempää ei ehditty harjoitella valmiiksi, mutta tämä musisointi ei nyt todellakaan jää tähän! Mun Thomannilta hommattu halpishuiluni on aika haastava soitettava, joten ehkä alan katsella vähän parempaa pilliä itselleni. Ja seuraavaksi ruvetaan treenaamaan vaikka Foo Fightersia ja Sheryl Crowta ja sen sellaista...
Ai niin, kuvan pallomekko on se jonka hommasin viime kesänä Tallinnan Promodista, käytin loppukesän rapujuhlissa ja josta ei vieläkään ole tuon kummempaa kuvaa. Siihen on kyllä tulossa sopivat pikkukengät varmaan ens viikolla...
2 kommenttia:
Ihanaa! Mäkin aloin itkeä kun luin.
Meillä isä ja mun veli soittivat fonia molemmat, mutta isällä ei enää keuhkot kestä. Aika todennäköistä, että jos ei ois ollut parikymppisestä saakka puhallinsoittaja niin näitä pippaloita ei varmaan ois enää vietetty. Sen verran kaikenmaailman pöpöt ovat hänellä keuhkoon iskeneet (lähtien lapsena sairastetusta tubista ja päätyen hinkuyskään).
Veljen vaimo sanoi siinä lähdön päihin, että mitäköhän Taatan tarvis täyttää, että velipoika saatais soittamaan -hänelläkin lienee vierähtänyt aikaa reilut parikymmentä vuotta (isä sentään soitti vielä meidän häissä 11 vuotta sitten). Mä ehdotin äidin seiskavitosia jotka on parin vuoden päästä...
Lähetä kommentti