Eveliina

torstaina, tammikuuta 22

Kidutusvälineiden parhaimmisto

Lukkari: matematiikka

Osa lukijoistani tietänee (Facebookin perusteella), että Puolisoni on levotonta sorttia. Tätä kirjoittaessani hän painelee jossain päin Alppimaisemaa, tultuaan alkuviikosta juuri kotiin Japanin matkalta.

Sieltä sain toivetuliaisen.

Tokion lentokenttä oli viimein se paikka, josta löytyi kauan himoitsemani shu uemura -ripsentaivuttimet. Näitä haettiin ns. kissojen ja koirien kanssa mm. New Yorkista. Googlettamisen perusteella niitä myydään "kaikkialla", mutta minä ja se paikka ei vaan satuttu kohdakkain millään.

Kunnes päähän pälkähti päivää ennen isännän kotiinlähtöä, että jos japskivalmisteisia työkaluja ei myydä Japanissa niin missä sitten.


Otsikko on sikäli harhaanjohtava, että näillä ei taivuttaminen tunnukaan enää kidutukselta. Luomiin ei satu eikä silmät vuoda kuten kaikilla aiemmilla värkeillä käy.

Olen luullut, että se kuuluu asiaan...

En tiedä mitä ovat tehneet toisin, mutta maineensa ja kehujensa veroiset ovat nämä!   

Toinen kuvassa oleva kidutusväline on Tweezermanin pinsetit, NYC-hankinta. Pienet ja sievät ja älyttömän hyvät. Värin ansiosta löytyvät myös helpommin kuin mitkään edeltäjänsä.

torstaina, tammikuuta 8

Turistina Helsingissä

Lukkari: kuvataide

Uuden objektiivin myötä päätin tehdä kuvaamisesta säännöllistä. Käyn joka tapauksessa kerran kuussa Helsingissä joten samalla voin napata kameran mukaan ja zoomailla hiukan ympäristöä, eikö? Silleen turistin silmin.

Eilen oli eka tilaisuus ja voin kertoa, ettei alku ollut ihan helppoa. Tuntui siltä, ettei missään ole mitään kuvaamisen arvoista, vaikkei ollut edes pimeä sadepäivä kuten tänään. Aloitin tosta lumisesta "laiturista" ja siitä se sitten lähti kuitenkin rullaamaan eteenpäin. Samalla tuli tehtyä pieni lenkki useilla Helsingin suosituista nähtävyyksistä.

Laituri, Lasipalatsi Kamppi

Lainrikkojat, Lasipalatsi Kamppi

Palmut huojuu, Lasipalatsi Kamppi

Kivimiehet, Rautatieasema

Koko Helsinki on rakennustelineiden valtaama

Kluuvi

Porthania
Pääsy kielletty, Tuomiokirkko, Senaatintori
Sirppi ja kirves, Senaatintori

Lumi, Kieseleff

Okra, Kieseleff
Basso-radiokanava, Unioninkatu

Maailmanpyörä, Kauppatori
Havis Amanda

Kappeli-ravintola Espan puisto
Kioski, Espan puisto

Pystykuvat toimii vähän huonosti täällä bloggerissa, pitäis muokata kuvakokoja muttei ehdi nyt :(