Lukkari: liikunta, maantiede, terveystieto
Tulipa tehtyä reissu Kuusamoon, jossa en ollut ennen käynyt -siellä kaupungissa siis. Kerran kyllä Rukalla ja mennen tullen lentokentällä. Viimeksi nautiskelin paluumatkan migreenikohtauksesta, tällä kertaa menomatkan noidannuolesta. Se alkoi jo perjantaina aamulla, mutta ajattelin, että kyllä se ohi menee kun vähän venyttelee.
No, eipä mennyt. Lauantaiaamuna heräsin niin, etten voinut suorana seistä. Siinä vaiheessa nakkasin Feisbuukkiin toiveen, että kaikenlaiset ihmeparantumiskonstit ois hyvin tervetulleita koska muuten menee turistireissuksi (kymmenen asteen pakkasella ilman villahousuja). AnneVeen vinkistä kokeilin hiustenkuivaajaa lämpöhoitona ja sehän tehosi!
Siitä ikuinen kiitollisuusvelka Annelle.
Vielä kun napsin kourallisen buranaa, niin sain oikean käden nousemaan ylös. Siinä on lavan alla murhaavan kipeä möykky, joka estää kokonaan päätä kääntymästä oikealle. Hommasin maanantaiksi itselleni akupunktioaikaa, jos se sillä saataisiin taas toimintakykyiseksi.
Pääsin siis lopulta nostamaan kuulaa, mutta sitä normaalia venymistä ei tällä kertaa nähty. Työntö jäi itse asiassa neljän toiston päähän tavoitteesta, mutta tulos oli olosuhteet huomioon ottaen (ts. jännitin koko suorituksen ajan, että josko selässä kohta vihlasee ja siitä johtuen tekemisestä puuttui kaikki riemu ja rentous) varsin kelvollinen. Kaikki muut tietysti teki vaan paljon kovempaa jälkeä: Krisse työnsi 16 kg enkat uusiksi ja Taija 12 kg lopulta molemmissa lajeissa. Oma tulos on nyt HOF:n kuudentena ja painoluokan (alle 68 kg) kakkonen, ettei sitä hävetä tarvitse. Olin vaan odottanut tätä kisaa jo jonkin aikaa ja sitten joutuu puolikuntoisena lavalle.
Tempaukseen en ollutkaan asettanut varsinaista tavoitetta, vaikka se on ollut aika varmaa tässä jo monta viikkoa. Mulle vaan on ilmaantunut uus tekninen haaste, nimittäin kuula nojaa ylhäällä käsivarressa juuri siihen pisteeseen, jota painamalla saa sormet nykimään. Kun se toistetaan tarpeeksi monta kertaa, niin ote pettää, varsinkin kun tuo kahva on mulle aivan liian paksu. Se sitten tapahtui noin 8 minuutin kohdalla ja kuula lensi kaaressa näpeistä. Homma oli sitä myöten selvä.
Reissu siis sekä tyydyttää, että pännii. Samaan aikaan.
Valokuvia mulla ei ole, työntö löytyy täältä. Tempaus näkyy tässä: etualalla Kirsi takoo uusia (epävirallisia) SE-lukemia tauluun.
Reissun kestäessä mietin, että mulla ei ole tainnut tulla kehitystä sitten elokuun lopun, mutta se koskee lähinnä kuulia. Peruskunto sen sijaan on kasvanut kohisten. Kaikkea ei voi saada ja jos mä muita aina muistutan siitä, että mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa, niin voisinko olla tyytyväinen edes tähän.
Voisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti