Kampaajareissulla

Lukkari: taito- ja taideaineet, maantiede, historia, ruokatunti

Kävin viikonloppuna Turussa mutkan, että sain tukkaani vähän uuteen uskoon. Olikin ihana reissu, kun sisarellani sattui olemaan erittäin harvinaislaatuinen vapaa perjantai-ilta (ja vielä lauantaikin). Käytettiin ne tietysti syömällä ja lenkittämällä koiraa, mutta kyllä oli ihana välillä oikein höpötelläkin. Lauantaina kävin vielä moikkaamassa rakasta ystävääni Maaritia ja sielläkin vierähti useempi tunti. Leikittiin tällä kertaa piknikkiä keittiössä ja syötiin mansikoita.

Huomasin pari viikkoa sitten, että mun pääni alkoi taas näyttää varsin ankealta harmaatyvisenä ja aloin katsella kalenterista sopivia päiviä kampaajareissua varten. Niitä ei ollut kovin montaa ennen heinäkuuta, mutta Bob Stylen Meri kaivoi mulle taas kalenteristaan ajan ja tällä kertaa siellä näkyi sentään olevan joku kammattavana ennen mua. Joskus on nimittäin käynyt niin, että hän on ajanut sen sata kilsaa ihan vaan mua varten. Ihan luksusta tuollainen kampaaja sanon minä!

Tästä juteltiin joskus mallikeikalla Tikkisen Jukankin (muistatteko sen sarjan jossa pariskunnat remppasivat Jollaksessa kämppiä? Jukka oli siinä ja näyttää siksi niin tutulta.) kanssa, että heillä käy koulutuksessa kampaajia, joille pitää sanoa, että nyt irti siitä pyöröharjasta, vähempikin riittää. Viimeistelyvaiheessa pitää olla sellainen mentaliteetti, että asiakkaan pitää näyttää siltä jotta kampaajalla on käyty. Koko rahan edestä!

Mä itse arvostan sitä, että lähden kampaajalta itseni näköisenä. Muistan kyllä hyvin kun Meri leikkas mun tukan ihan ekan kerran vuonna 1991: se oli mitaltaan noin puoleen selkään ja siitä tehtiin lyhyt ja värjättiin sellaiseksi kuparisen punaiseksi. Meri käänsi ja väänsi sitä puolelta toiselle, eikä meinannut osata päättää mihin asentoon se jätettäisiin, välillä hän sanoi silloiselle yhtiökumppanilleen, että "tällasen mä haluan."

Tällä kertaa vähän vaan trimmattiin edellistä leikkausta kun sanoin, että voisin antaa tämän hiukan kasvaa. (Alussa kyllä harkittiin hetki, että jos oltais leikattu mulle sellanen hulkkostukka, mutta en mä nyt sitten vielä. Luultavasti se on kyllä edessä lähivuosina...) Mun kuontalo on toki kesällä kuin karvalakki jos on lämmintä, mutta hatut ja huivit on keksitty. Väriä laitettiin nyt pelkkään tyveen ja eteen jätettiin värjäämätön kaistale jossa on se harmaa tyvi. Mä voin siirtää sen piiloon vaihtamalla jakauksen paikkaa, mutta nyt se näyttää olevan tässä ihan tarkoituksella. Tykkään (kuten aina)!

Turun Kop-kolmion Henkalla oli muuten valtava valikoima Marni-mallistoa puoleen hintaan. Katselin niitä 2-kuosisia silkkipaitoja vähän sillä silmällä mutta mun kädet ei mahdu niihin(kään) hihoihin. Pallohamettakin hypistelin pitkään, mutta tulin siihen tulokseen, että mun hämeiden käyttö on niin marginaalista, että ehkei sittenkään. Ostin sitten yhden jumppatopin lisää, niitä käytän joka päivä.