Eveliina

torstaina, toukokuuta 24

Testing testing

Lukkari: liikunta, kuvataide

Eilen oli testinostopäivä Hampurin kisoja ajatellen. Olin päättänyt, että jos ei tässä vaiheessa mene satanen rikki suht vaivattomasti ilman ylimääräisiä lepopäiviä niin jätän reissun väliin. Musta joku rämpimistulos ei ole "MM-kisakunto". Olen siinä mielessä aika kunnianhimoinen kuitenkin.



Mitään hurjaa tulosta ei ole odotettavissa, mutta testin perusteella talvella heitetty arvio 114-116 ois tässä vaiheessa haarukassa, joten kisaamaan lähdetään. Eipä tuokaan huono tulos olis, mutta tavoite syksyn SM-kisoissa on kyllä sitten paljon kovempi.

Mua jännitti aikalailla, koska tuo 16-kiloinen on kuitenkin vielä aika painava. Sitäpaitsi en ole tehnyt yhtään OALC (eli one arm long cycle) -nostoa millään kuulalla sitten SM-kisojen yli 8 kk sitten. Hengitys on sen jälkeen laitettu kokonaan uusiksi, joten se teettää vähän töitä, varsinkin siinä vaiheessa kun nopeutta lisätään eikä kuula enää pysähdy räkkiin alaspäin mennessä. No, tällä reissulla siitä ei vielä tarvi murehtia kun työntökunto ei ole tämän kummempi. Alussa tuo on aikamoista hakemista vaikka yritin sitä lämmittelyssä saada kuntoon jo 14-kiloisen avulla. Eiköhän se tästä suttaannu kuitenkin.

Nyt sitten painoa alas vielä se viimeinen kilo (on muuten tiukassa!) ja hyvä tulee.

Ei kommentteja: