Euforia

Lukkari: liikunta, psykologia, matematiikka

Eilen oli merkillinen päivä, löysin nimittäin sisäisen denisovini ja onnistuin tempaamaan tuossa parvekkeella parhaan vedon ikinä. Hämärästi muistan, että aikoinaan (hah! eihän siitä nyt ole vuottakaan aikaa mutta sana on hieno...) tuntui suunnilleen samalta Rakveren kisoissa kun se tempaus vaan lähti, sen kummempia miettimättä, ekasta toistosta viimeiseen. Ei tarvinnut miettiä erikseen sitä tai tätä teknistä osa-aluetta, kun homma svengasi kuin hirvi.

Treenin jälkeen lähdin kummipojan luokse makkaralle ja juomaan lasillisen skumppaa. En oikein osannut ajatella muuta, kuin että onpa hieno tunne.Yöllä tultiin kotiin ja nukkumaan mennessä se tunne vaan jatkui ja jatkui. Ja tänään aamulla herätessä ensimmäinen ajatus oli se upea fiilis eiliseltä.

En tiedä miten tätä tunnetta oikein kuvailisi. Euforiaako (lääketieteellinen termi, jolla kuvataan kaikki muut tunteet ohittavaa hyvänolontunnetta... ylenpalttisen onnen tila, lääketieteessä sairaalloinen tai keinotekoisesti aikaansaatu hyvänolontunne...)? Onko sisältäpäin syntyvä euforia keinotekoista, ei taida. 

Mä en ole koskaan ollut erityisen hyvä missään. Opin asiat helposti, mutta ikinä ei ole kärsivällisyys riittänyt siihen, että harjoittelisin niin kauan, että nousisin keskinkertaisuudesta yli ja siihen seuraavalle tasolle.

Nahkaa, silkkivuori, 15 eur. Koko 6,5.

Nyt on käynyt niin. Mun nostotekniikkani on keskinkertaisen sijaan oikein hyvä ja vaikka mulla on jokunen vuosirengas ja liian pieni käsi tähän hommaan, niin nekin asiat olen onnistunut kompensoimaan muilla jutuilla. (Pienestä kädestä on ollut kyllä se hyöty, ettei ikinä tarvitse maksaa hanskoista täyttä hintaa.) Vaikka voisi ajatella, että jotkut MS-tulokset taitaa sittenkin olla liian kovia tavoitteita niin mä en halua asettaa mitään takarajaa sille, mitä mä voin vielä saavuttaa. Sen näkee sitten, mä muutun joka tapauksessa vahvemmaksi joka viikko jos treenaan fiksusti.

Viime vuonna tähän aikaan olisin voinut lähteä Kuusamosta hakemaan itselleni (lentolipun hinnalla) SM-kultaa vaikka en ois jaksanut työntää ja temmata viittäkään minuuttia. Tänä vuonna kunto on kova ja itseluottamus huipussaan, mutta varmuutta ei ole edes mitalista jos ei kuula pysy näpeissä. Ja olen lähdössä MM-kisoihin tekemään parhaani ja katsomaan mihin se riittää. Siitä sitten jatketaan taas eteenpäin kohti seuraavia tavoitteita ja kisoja.

On perinteisen luterilaisen ajattelun vastaista olla ylpeä itsestään ja onnellinen omasta onnistumisestaan ("ylpeys käy lankeemuksen edellä") ja kuulutella sitä vielä jossain blogeissa pitkin maailmaa, mutta vaatimattomuus nyt ei muutenkaan ole ikinä kuulunut mun hyveisiini. Samaan kannustan kyllä muitakin! Jos jotain olen viimeisestä vuodesta oppinut, niin se on se, että positiivinen energia ruokkii itse itseään. Sanonta siitä, että "voit ajatella, että asiat menee hyvin tai että ne menee huonosti ja joka tapauksessa olet oikeassa" pitää paikkansa.

Kuuntelin tuossa männäviikolla Katrin videopostausta aiheesta Mikä tekee sinut onnelliseksi. Noissa asioissa joita hän siinä tuo esille ei ole mulle mitään uutta tai ihmeellistä, sillä olen niin onnekas, että olen omaksunut tuollaisen ajattelun jo vuosia sitten teininä. Että ihminen voi olla täydellisen onnellinen. On vaan.

Ajattelin ennen, että sen sijaan ei ole mahdollista olla koskaan täydellisen tyytyväinen, mutta nyt musta tuntuu, että eilen oli sellainen päivä. Ettei siihenkään lopulta tarvita mitään niin mullistavaa.

Kaikki on hyvin, elämä on hyvää.