Besserwisseröintiä

Lukkari: filosofia, psykologia, historia, terveystieto

Silloin tällöin joku kyselee mun kantaani siihen tai tähän laihdutusohjelmaan ja vaikka olen siinä ekspertti sillä olen elämäni aikana tiputtanut vähintään sata kiloa painoa (varmaan paljon enemmänkin), olen myös tosi haluton jakelemaan aiheesta neuvoja kenellekään. Syy siihen on se, että mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi läheskään niin hyvin toisella. Tai no, painoa saadaan varmaan kyllä alas, mutta onko se lopultakaan se varsinainen lopputulos jota haetaan?

Olen aikoinaan laihduttanut joka vuosi viidestä kymmeneen kiloa laskemalla tiukasti kaloreita ja punnitsemalla ruokia. Sillä bodarityylillä siis. Paino tippui kyllä, tottakai, mutta joka kerta kun pisti vaa'at kaappiin, sitä alkoi tulla välittömästi lisää ja tuloksena oli jojo. Voin kertoa, että se ei ole tavoiteltava olotila ja kannattaa ehkä miettiä kahdesti haluaako loppuikänsä laskea kaloreita, kirjoitella kieltolistoja ja punnita joka suupalaa. Minä en halua. Toinen syy vältellä näitä dieettejä on se, että onnistuin sillä konstilla kehittämään itselleni (uuden) syömishäiriön.

Sellaisten jälkeen on vielä mahdollista saavuttaa myös terve suhtautuminen ruokaan, mutta vain jos saa itse päättää mitä syö. Karppaajana olen saanut kuulla mm. kommenttia, että "älä nyt tapa ittees tolla sun ruokapelleilyllä". No, kyseinen lausunnonantaja on sittemmin joutunut tarkistamaan kantojaan, varsinkin kun on kuullut, etten dieettini ansiosta enää koe tarvetta maata sohvassa lokakuun puolivälistä tammikuulle punaviinin ja suklaarasioiden seurassa vaan saan aikaiseksi paljon muutakin.

Helpointa on siis sitoutua elämäntapoihin joiden hyödyt huomaa konkreettisesti itse ja joihin haluaa sitoutua.

Jos ruoka (tai joku muu päihde kuten vaikka alkoholi) on ainoa asia joka tuo mielihyvää tai peittää mielipahaa, niin siinä ei auta sanoa, että ryhdistäydyppä nyt ja dippaa porkkanoita kevytkermaviiliin vaan olisi viisainta aloittaa ihan muualta. Tykkään Patrick Borgin lähestymisestä aiheeseen, sillä hän puhuu rennosta painonhallinnasta. Mutta siihen rentouteen pääsemiseksi tarvitaan useimmiten aika paljon työtä, nimittäin harva onnistuu ekalla kerrallaan rautatieasemalla meditoimalla rentouttamaan itseään vai kuinka. Jos ympärillä on hälinää ja kilinää, ne pitää ensin saada eliminoitua pois tai on vain opittava keskittymään olennaiseen.

Ensimmäinen askel on tahtotilan löytäminen, mutta jos aikaisemmat yritykset eivät ole oikein onnistuneet niin kannattaisi tahtoa eri asioita kuin ennen. Jos tahtoo jälleen kerran "olla hoikka" (tai whatever) ja tapana on ollut pyrkiä siihen konsteilla kuten itsensä ruoskinta ja sättiminen ja pahvin makuinen ruoka, niin voi olla melko varma, ettei se tule onnistumaan tälläkään kertaa. Tarvitaan uusi taktiikka.

Nämä nyt ei ole mitään maata mullistavia ideoita tai vinkkejä enkä ole niitä itse keksinyt, testannut kyllä ja havainnut toimiviksi.

1) Jos haluaa muutosta elämäänsä niin tukanleikkuu on varma konsti,
mutta jos muuttaa mieltään niin siitä on iloa pidempään.

Itse huomasin jossain vaiheessa, että olen todella ärsyttävä ja epämiellyttävä tyyppi, hyvin itseriittoinen ja kaikkitietävä tollo, joka koki oikeutetuksi ihmetellä miksei minusta oikein kukaan pidä. No kas, enpä pitänyt itsekään, enkä enää halunnut olla se tyyppi vaan ihan toisenlainen.

Aloitin hymyilemällä väkisin ja perustin blogin jonka teemaksi tuli hieno päivä ja hymykuvat. Luin bloggarioppaita ja kalastelin lukijoita, mutta aiempien ”ETTESTENYTTAJUU kuinka viisas, kokenut, uniikki ja cool mä olen, lukekaa mun blogia juntit ja oppikaa” ja ”ostetaan kavereita” –lähestymisten sijaan koitin saamieni ohjeiden mukaan "olla avuksi". Ja vaikka alussa odotin sormet syyhyten, että joku anonyymi nillittäjä eksyisi blogiini ja pääsisin häntä oikein lyttäämään (jep, säälittävää), huomasin, että se yksinäinen, kiukkuinen ja turhautunut akka alkoi väistyä taka-alalle. Opin ottamaan jokaisen positiivisen kommentin kohteliaisuutena ja jokaisen lukijan henkilökohtaisena onnistumisena ja siitä se sitten lähti, hymyistä alkoi tulla luontevampia. Blogit eivät ole ikinä keränneet satojatuhansia kävijöitä, mutta joku satakin on häkellyttävän paljon siihen verrattuna että istuu päivät pitkät yksin himassa ilman minkäänlaista kontaktia ihmisiin. Lähiössä kun ei jutella naapureiden kanssa kuin hiekkalaatikolla eikä sinne kehdannut yksin mennä.

Tuskin musta vieläkään varauksetta pidetään, mutta ainakin tykkään itse. Sen jälkeen kaikenlaisiin asioihin on ollut helpompi saada ote ja asioita tapahtumaan. Ei ole mikään salaisuus, että iso osa mun nykyisestä energisyydestä pohjautuu edelleen puhtaasti pätemisentarpeeseen, mutta olen ylpeä siitä, että olen oppinut ohjaamaan sen johonkin hyödylliseen ja kehittävään pelkän besserwisseröinnin sijaan. Olen myös ollut tosi onnekas kun sille on löytynyt sopiva kanava.

2) elämä on valintoja täynnä ja
3) onnellisuuskin on valinta: voit joka aamu erikseen päättää, että tästä tulee hyvä päivä, eikä sitä kukaan muu voi puolestasi pilata.
 

Minä olen tänään hymyillyt peilikuvalleni, valinnut jalkaan turkoosit housut ja päättänyt tuhannennen kerran olla kiroilematta autonratissa. Jos olisin eilen mennyt aikaisemmin nukkumaan, olisin voinut lähteä aikaisemmin töihin ja olla ehkä provosoitumatta nysväävistä bemarikuskeista. En sitten mennyt.

Osa valinnoista toimii lyhyellä tähtäimellä (syökö lounaalla appelsiinin vai banaanin, meneekö nukkumaan kymmeneltä vai puoliltaöin), osa pidemmällä, eikä kaikki valinnat ole aina ihan viisaita. Sitä ei ehkä tule ajatelleeksi, mutta niillä voi olla kauaskantoisia seurauksia, kuten nyt vaikka omista tyhmistä 90-luvun valinnoista luultavasti johtuva lapsettomuus, jonka vuoksi voisin perustellusti olla turhautunut ja katkera ja itselleni vihainen. Sen sijaan tilanteesta huolimatta olen valinnut onnellisuuden, koska vielä on olemassa paljon muita unelmia joita voin sentään toteuttaa. Sitäpaitsi olen tehnyt tyhmiä valintoja myös 70- ja 80-luvuilla (ja luultavasti muutamia myös 2000-luvulla) enkä aio antaa niillekään kovin suurta painoarvoa. Vaikka pääsisin kääntämään aikaa taaksepäin ja valitsemaan toisin, elämä tuskin muuttuisi täydelliseksi, minusta nyt puhumattakaan. Laatu on silti näilläkin palikoilla todella hyvää. Jos kirjoittaisin kiitollisuuspäiväkirjaa ei olisi mitään vaikeuksia keksiä siihen täytettä.

Jos nyt haluaa soveltaa edellä mainittua painonhallintaan, niin tiivistelmä voisi olla vaikka tämä:
Ilon kautta.
Toisin sanoen opettele ensin pitämään itsestäsi ihan vain sinuna itsenäsi, sillä sättimällä ja rankaisemalla ei elämäsi muutu yhtään paremmaksi, tippui kiloja eli ei. Myös vanha viisaus siitä, että norsu syödään paloissa on ollut itselle avuksi.

Minä haaveilen vuodesta toiseen muuttuvani yhtäkkiä säntilliseksi ja järjestelmälliseksi ihmiseksi, mutta ilmeisesti näin ei tule tapahtumaan. Koitan silti jatkuvasti parantaa edes jotain osa-aluetta ja koen ylpeyttä jokaisesta onnistumisesta, itse asiassa meillä on Puolison kanssa tapana jaella toisillemme tunnustusta siististä tiskipöydästä, viikatuista vaatteista ja sen sellaisesta plussapisteiden muodossa (niitä on helppo jakaa, sanoo vain ”plopplop”). Siksi uskallan väittää, että jos löydät yhdenkin ihmisen joka aidosti iloitsee kanssasi pienistäkin muutoksista, onnistumisen todennäköisyys kasvaa potenssiin.

Ensin pitää vain aloittaa.