
Nyt kun mulla on muutamia uusia valmennettavia niin esiin on taas noussut pari juttua. Ensimmäisenä tietysti se, että "aika loppui ennen kuin voimat ja oishan noita nyt tehnyt enemmänkin."
Nostaminen on luonteeltaan sellaista, ettei tarkoituskaan ole vetää treeni toisensa jälkeen itseään ihan piippuun, niin että on pelkästään positiivista, että voimia ois vaikka useampaan peräkkäiseen treeniin. Toisin kuin vaikka puntinväännössä kuulaa liikutetaan jonkun pienen herneen sijaan kaikilla kehon suurilla lihaksilla. Mitähän siitäkin tulisi, jos ne pumpattaisiin kaikki tukkoon muutaman kerran viikossa?
Mun ensimmäinen tavoitteeni koutsina on saada valmennettavat oppimaan hyvä ja taloudellinen tekniikka. Se kehittyy parhaiten laadukkaiden toistojen myötä ja sen ohessa paranee kyllä sitten kuntokin, erityisesti keskivartalossa jossa voimansiirtokoneisto sijaitsee. Kun yläasento tuntuu raskaalta ja tukalalta, syy löytyy joko otteesta, liikkuvuuden puutteesta tai keskivartalosta tai näistä kaikista. Niitä voi parantaa muutenkin kuin tekemällä paljon toistoja sinnepäin.

Tahdinpito on toinen asia johon kiinnitän alusta saakka huomiota. Hengitys ohjaa tahtia ja tahti hengitystä ja kuten mun opissa käyneet tietävät, hengitys on ensimmäinen neljästä tärkeimmästä pointista jotka nostan esiin. Sillä on useita tehtäviä, sillä rytmityksen lisäksi se sekä vahvistaa, että rentouttaa kehoa aina tarvittaessa. Kun puhaltaa kunnolla ulos, pallea jännittyy ja tarjoaa vahvan laskeutumisalustan kuulalle suunnasta tai toisesta. Sama juttu lukitusten ja pysäytysten kanssa, puhallus auttaa pysäyttämään liikkeen.
Olen itse tänä keväänä siirtänyt hengityksen Turun leiriltä saatujen ohjeiden mukaan alemmas palleaan, mutta olen sitä mieltä, että aiemmin käyttämäni joogasta lainattu tekniikka ei ollut huono, koska se tuki hyvin keskivartaloa ja opin käyttämään joogan bandhoja hyväkseni myös nostaessa. Nyt niiden käyttö on automaattista ja koneistoonkin on tullut lisää voimaa ja kestävyyttä. Palleahengitys puolestaan sitten rentouttaa paremmin alaselkää ja pakaroita.
Kun tahtia ja hengitystä ei tarvitse enää erikseen miettiä ollaan pitkällä. Alussa siis voisi kärjistäen sanoa, että todella hyvä treeni on sellainen, jossa fyysisen väsymyksen sijaan on jouduttu ankarasti keskittymään ja pää on väsynyt. Kun nupin kannalta helpottaa on aika lisätä fyysistä kuormitusta. Näin siis jos tuloksia haluaa.
Motorinen lahjakkuus ja rytmitaju auttaa näissä asioissa paljon, samoin jos on vaikka kamppailu-urheilutaustaa. Tällöin on jo opeteltu lantion käyttöä ja sitä kuinka voima ja nopeus syntyy rentouden kautta.
Sitten multa on kysytty, että kuinka pitkät tauot vaikka työntö- ja tempaussarjojen välissä pitäisi pitää ja siihen vastaan, että sellaiset joiden aikana ehtii nollata pään ja keskittyä uudelleen kunnolla siihen mitä on tekemässä. Joka ikinen kerta kun syystä tai toisesta sarjan aloitus menee säätämiseksi koko vedosta tulee tavalla tai toisella ihan sekundaa.
![]() |
Kuvat Simo Kajalainen |
Aina kun menestyneiltä nostajilta kysytään mikä on lajin suurin haaste, niin vastaus on tosi suurella varmuudella se, ettei kärsivällisyys meinaa riittää. Silloin on hyvä kun on pitänyt treenipäiväkirjaa ja selailee sitä välillä taaksepäin, tai katselee vanhoja videoitaan. Jos tekee systemaattista työtä niin ne kertoo väistämättä kehityksestä. Jollain osa-alueella. Jotkut asiat etenee harppauksittain, toiset vähän hitaammin ja vaatii enemmän jumppaamista joten heti tänne mulle kaikki -asenne ei oikein sovi tähän hommaan. Kannattaa silti tuijotella sitä metsää enemmän kuin niitä puita niin homma on huomattavasti nautittavampaa.
Ja hei, ottakaa ilo irti niistä kehitysaskelista, te sen työn ootte tehneet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti