Eveliina

keskiviikkona, lokakuuta 9

Kapselivaatekaappi (capsule wardrobe)

Lukkari: taito- ja taideaineet


Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran helmikuussa 2017 ja sitä on muokattu lokakuussa 2019, eli 2,5 vuotta myöhemmin, kun edelleen käytän samaa tapaa valita vaatteet kaappiini. Itse asiassa iso osa näistä samoista vaatteista on mulla edelleen käytössä, eikä uusia ole tullut kamalasti hankittua kuin lähinnä pakon edessä.

Eka kesäkapseli 2017 löytyy muuten täältä ja syksy 2017 täältä. Viimeisimmät ottamani kapselikuvat näet täältä, nekin siis pari kesää vanhoja.

Nykyisin pidän kaapissa saatavilla ympäri vuoden kaikki ne mun muutamat juhlamekot, ja mulla on edelleen myös noin kaapillinen vaatetta joita käytän harrastuksissa. 

Musta on ollut tosi kiva shoppailla omissa varastoissa vähintään se pari kertaa vuodessa ja tehdä siellä löytöjä jotka on olleet lepäämässä. Tänä aikana yksi iso laatikollinen näitä vaihtareita on kutistunut noin puoleen, kun olen huomannut etten sittenkään käytä sitä, tätä tai tota enää.

Kaikki muokkaukset alla olevaan tekstiin ovat myös violettia kursiivia.

_____________

Törmäsin taannoin YouTubessa videoihin joissa puhuttiin kapselivaatekaapeista (capsule wardrobe), jotka on siis selkeästi rajoitettuja vaatekokoelmia joissa pyritään siihen, että kaikki käy kaikkien kanssa yhteen.

Koska olin jo intoutunut marittamaan meidän huushollissa muutenkin, tämä oli vaan yksi sivujuonne lisää siihen. Meillä oli siis ihan todellinen tarve saada kaapeista pois kaikkea millä ei ole enää mitään käyttöä, koska sekä likapyykkikaapista että suihkuverhotangosta oli tullut pysyvä osa vaatesäilytystä. Vaikka projekti on vielä sikäli vaiheessa, että asunnossa saa toistaiseksi väistellä säkkejä jotka ovat menossa joko kierrätykseen tai varastoon (sillä varastolle ei vielä ole tehty mitään ja se on täynnä lattiasta kattoon), paljon on jo tapahtunut. Näyttää siltä, että mm. jossain vaiheessa suunniteltua toista tankoa ei sittenkään tarvita henkarikaappiin ja siltikin kaikki puolison puhtaat paidat mahtuvat sinne kerralla. Jei!

Tässä on tiivistelmää ohjeista joiden mukaan olen kapselia kasannut. Osa niistä on peräisin em. videomatskusta, osa omia lisäyksiäni.

 1. Tee ensin lista asioista joita normaalisti touhuat viikon aikana: missä käyt ja kenen seurassa ja millaisiin tilanteisiin täytyy varautua. On nimittäin pukeutumisen kannalta ihan eri asia tehdä töitä kotona tai kodin ulkopuolella, pankissa, sairaalassa tai päiväkodissa.

Jos työn ja vapaa-ajan vaatimukset ovat todella erilaisia, jotkut verkon pukeutumisneuvojat antavat ohjeeksi laatia kaksi erilaista kokoelmaa (”kahden kapselin taktiikka").

 2. Seuraava vaihe on heittää kehiin muutama adjektiivi jotka kuvaavat omaa tämän hetkistä tai sitä tyyliä, jollaisena tahtoisi itsensä nähdä. Määrittelyssä voi käyttää apuna myös kuvamatskua, esim. Pinterest-kokoelmia tai vaikka naistenlehtien kuvia. Eikä lehtien siis tarvitse olla uusia. Kaikki vanhatkin idolit kelpaa yhtä hyvin tähän tarkoitukseen.

Mitä tarkoitan adjektiiveilla? No, jotakin sellaista kuten tyylikäs, rento, moderni, leikkisä, naisellinen, romanttinen, seksikäs, sporttinen, maskuliininen, tyttömäinen, konservatiivinen tai skarppi. 

Omaa "tyyliäni" voisin kuvailla vaikka näin: "ei-se-oo-niin-justiinsa" ja "kuhan-ei-tarvi-palella". 

3. Kolmanneksi kannattaa kaivaa kaapista esiin ne vaatekappaleet joissa viihtyy kaikkein parhaiten ja peilata niitä tähän toivekuvaan ja adjektiiveihin. Jos niillä ei ole mitään yhteistä, kannattaa kaivella tuota kuvamatskua uudemman kerran ja miettiä millaisiin yhdistelmiin ne omat suosikit taipuisivat ja ovatko ne vaatteita jotka myös sopivat omaan arkeen.

Millaisista vaatteen malleista, materiaaleista ja leikkauksista pidät? Oletko housu-, mekko- vai hameihminen? Millaisia vaatimuksia asetat materiaaleille?   

 4. Muita huomioitavia asioita ovat tietysti vuodenajan asettamat vaatimukset ja minusta myös se, kuka hoitaa perheen vaatehuoltoa ja millä tahdilla. Materiaaleja valitessa ja valikoiman laajutta pohtiessa sillä on nimittäin väliä mikä on vaatteiden pesuväli, pestäänkö niitä omassa koneessa (kuinka usein se täyttyy?) vai pesulassa tai voiko niitä kenties enimmäkseen tuulettaa.

Useimmat tuntuvat muokkavan kapseliaan noin 3 kk välein vuodenaikojen vaihtuessa. Se, montako vaatekappaletta siihen kuuluu ja mitä lasketaan mukaan (päällysvaatteet, asusteet, kengät?) on puhdas makuasia, mutta itselle kannattaa joka tapauksessa asettaa selkeä numerotavoite joka voi olla vaikka 33 (project 333 on eräs näistä variaatioista ja yhteisöistä joita pyörii netissä. Ensimmäinen 3 tarkoittaa kolmea kuukautta.)

Tällainen 33 kappaleen kokonaisuus voisi koostua esim. näin:
14 yläosaa (topit, paidat, neuleet - aluspaitoja ei tarvitse laskea)
6 alaosaa (housut, hameet)
4 välikerrosta (neuletakit, pikkujakut, liivit)
2 mekkoa
2 takkia
5 paria kenkiä

 Joukkoon mahtuu hyvin muutama näyttävämpi juttu tai sitten näyttävyyttä voi lisätä koruilla, vöillä, laukuilla, hatuilla ja huiveilla. (On myös niitä kapseliversioita, mm. tuo 333 joissa nämä kaikki pipoa ja hanskoja myöten lasketaan tuohon 33:een, mutta kuten sanottua: jokaisen oma valinta.)

5. Tässä vaiheessa on luultavasti värimaailma jotenkuten selvillä ja kun siihen yhdistetään vuodenaika jota varten kapselia kootaan, omasta vaatevalikoimasta karsiutuu osa jo aivan itsestään.

Nämä vaatteet käydään läpi: rikkinäiset heitetään pois tai huolehditaan korjattavaksi, epäsopivat viedään kierrätykseen ja loput pakataan odottamaan seuraavaa sesonkia.

Niistä epäsopivista kannattaa vähän tarkastella että miksi ne on jääneet pitämättä. Esim. itse huomasin, ettei mulle lainkaan sovi venepääntie, ja vaikka matsku ja kuosi ovat olleet kunnossa niin tuolla ne paidat pyörivät tyhjänpanttina. Nytpä en sitten enää osta sellaisia!

6. Oikeaa väriä ja materiaalia olevat vaatteet levitetään selkeästi näkyville ja niille tehdään sama esikarsinta rikkinäisten ja epäsopivien suhteen.

Koska tavoite on saada mahdollisimman monta vaatekappaletta sopimaan toistensa kanssa kannattaa aloittaa yhdestä tai kahdesta neutraalista väristä ja perusjutuista. Neutraalit on minusta parasta kaivaa jostakin omasta lempivaatteesta joka voisi hyvin olla kuviollinenkin. Mustan, navyn ja farkkusinisen lisäksi muita vaihtoehtoja ovat mm. kaikki ns. luonnonsävyt (valkoinen, harmaa, beige, luumu, vihreä, ruskea) ja miksei pastellitkin.

Yksittäisistä vaatteista farkut, bleiserit, kynähameet ja suorat housut eivät suotta ole suosittuja näissä kokoelmissa - siis niillä joille ne sopivat ja jotka niissä viihtyvät.

Asukokonaisuuksiin saa joka tapauksessa halutessaan paljon variaatiota värikkäillä yläosilla, kuvioilla, erilaisilla tekstuureilla ja leikkauksilla. Myös kerrostaminen on kova juttu, eikä kannata unohtaa värikkäitä kenkiäkään.

Löysää, tiukkaa vai jotain siltä väliltä? Laatikkomallista vaiko laskostettua tai leikkauksin muotoiltua? Istutettua, alas laskettua vai raglan-hihaa? Pyöreää, syvään uurrettua vai vene-pääntietä? Sileää vai rypytettyä? 

Puuvillaa, tenceliä, silkkiä, viskoosia, bambua, villaa, pellavaa, bukleeta, samettia, keinokuituja? Neulottua vai kudottua? Ohutta vai paksua?

Toki kukaan ei tietenkään kiellä sua pukeutumasta vaikka pelkkiin musta-harmaa-valkoinen -yhdistelmiin. You do you.

7. Kun oman vaatevaraston mahdollisuudet on käyty läpi voi tehdä listaa vaatekappaleista joilla on joko selkeä tarve tai joilla voisi selvästi monipuolistaa omaa settiä. Joskus näitä reikiä ei itse asiassa ole lainkaan. Kuitenkin jos jotakin hankkii, jostakin kannattaa myös luopua ja pitää tuosta omasta numerostaan kiinni.

Ja siitä ei muuten kannata kokea huonoa omatuntoa jos sittenkin joutuu menemään sinne varaston laatikoille hakemaan jotakin. Meillä nyt varsinkin kun joutuu elämään kelien mukaan ja/tai tilanteet muuttuu.

Se mitä hyötyjä tästä on raportoitu:
  • vaateostoksista tulee harkitumpia, rahaa säästyy kun alelappu ei enää kelpaa tarveperusteeksi
  • kaapissa on aina jotain päällepantavaa 
  • vaatteet löytää kaapista helpommin ja niistä pitää parempaa huolta 
  • reissupakkaaminen helpottuu kun kaikki vaatteet käy yhteen 
  • valinnan helppous vapauttaa aivoista kapasitettia muuhun tähdellisempään 
  • kaapeissa oleva kaaos lakkaa ahdistamasta 
  • joutuu haastamaan mielikuvitustaan kun miettii erilaisia yhdistelmiä 
  • vaatteet joissa viihtyy lisää itseluottamusta
  • turha halpamuodin shoppailu on epäeettistä ja koska muotiteollisuus on yksi saastuttavimpia teollisuuden aloja - sen karsiminen on yksi helpoimmista tavoista olla omalta osaltaan pahentamatta maailman ilmastokriisiä  
Kauanko aikaa tämän miettimisessä sitten meni... 

Itse asiassa minä käytin tähän yhden illan, sen jälkeen kun olin kerännyt kaikki selkeät tapaukset pois kaapeista pyörimästä vietäväksi kierrätykseen (muutama säkillinen - mut hei, ne on niitä pienempiä 75-litraisia sentään...).

Lisäksi seuraavana päivänä tarkistin päivänvalossa, että olin arvioinut värit oikein ja sovittelin vielä jotain yhdistelmiä oikein päälleni, koska mun mielikuvissa mm. säärissä on noin 10 cm enemmän mittaa kuin todellisuudessa.

Loppujen lopuksi käytin tota "kahden kapselin taktiikkaa", jossa on viikonloppurytkyt erotettu noista edustavammista vaihtoehdoista. Ne kun sattuu olemaan mun lemppareita (hupparit ja rikkinäiset lököfarkut). Siihen samaan ”kokoelmaan” kuuluu sitten myös ulkoiluvaatteita joita tarvitsee partiossa, lenkkaria, untuvatakkia ynnä muuta.

Seuraavan vaihdon ajattelin suorittaa maaliskuun aikana, mutta arvelen että heittäydyn saman tien talvesta kesään.

Tässä vielä sydäntalven kokoelma kuvina:

musta merinotunika Filippa K, kukallinen trikoomekko maahantuojalta, pikkumusta Lindex (Ferragamo) | harmaa perusblazer Looks, musta jakku erikoisemmalla leikkauksella PAUW

beige kashmir-merinoneuletakki Repeat, ja musta merinojakku Stockmann Global | ohut navy merinovillapaita Lindex, vaalea neule silkkiä ja villaa HM (Stella McCartney), keltainen ohut neule Gina Tricot on ainoa juuri tätä kapselia varten hankittu vaatekappale

Vintage-silkkipaidat musta ja beige silkkipaita Äidin peruja, tummansininen ostettu Etsystä | ruutupaita Fjällräven

vihreä trikoopaita Primark, raidallinen pellavapaita Massimo Dutti, tummansininen trikoopaita HM | liituraitahousut Looks, farkut Nudie, oranssit puuvillahousut HM, mustat farkkuleggingsit Forever 21 

mustaharmaa toppi Calvin Klein, beige pellavatoppi Benetton, tummansininen merinotoppi Lindex | tomaatinpunainen ja sininen merino-T-paita Smartwool, tummanvihreä pellava-T-paita HM 
Puolivartinen bootsi, korsettinauhoitettu korkonilkkuri ja biker-bootsit Vagabond 
Musta takki MasCara, värikäs villahuivi Missoni, värikäs takki Rochelle, villainen leo-huivi ?
Yhteensä tässä on 34 osaa, oranssit housut nakkasin joukkoon kuvaustilanteessa koska tajusin kuinka vähän siellä on alaosia ja koska ne sopii sinne, vaikka aiemmin olen käyttänyt niitä keväällä ja kesällä. Kaikki on kuitenkin nyt sellaisia joissa tunnen oloni kotoisaksi.

Täällä voisi olla valkoisen kauluspaidan mentävä aukko, toistaiseksi olen lainannut niitä puolisolta, koska en ole löytänyt mieleistä.

Valtaosa näistä vaatteista on ollut mulla kaapissa vuosikaudet (mm. nuo raitahousut 2000-luvun alkupuolelta) ja enimmäkseen hyvin vähällä käytöllä. Nyt kun muita vaihtoehtoja ei ole (paitsi ne rönttövaatteet joihin kallistun ehkä jopa ihan liian helposti...), jospa tilanne muuttuu.

Jää nähtäväksi...

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Osuin tänne ihan vahingossa monen mutkan kautta. Tiesitkö, että Facessa on aiheelle vihkiytynyt ryhmäkin, Capsule wardrobe Finland? -Iina

Eveliina kirjoitti...

Enpäs tiennyt, vaikka siellä näyttää olevan mm. veljen vaimo jäsenenä :)
Kiitos kun kerroit Iina, laitoin pyynnön tulemaan

Anonyymi kirjoitti...

Jos kiinnostuit enemmän capsule wardrobesta, niin kannattaa käydä kurkaamassa Kaavoihin kangistumatta -blogia osoitteessa http://www.kaavoihinkangistumatta.louhiatar.com/, jossa käsitellään samaa teemaa itse tehden.