Eveliina

sunnuntaina, elokuuta 19

Sunnuntai taas

Lukkari: taito- ja taideaineet, liikunta, historia, kuvataide, kotitalous, hyppytunti

Johonkin se on kadonnut tämäkin viikko sitten tiistain. Keskiviikkona treenasin, torstaina kävin juoksemassa ennen kuin kokoustettiin seuran hallituksen ja kanssa päätettiin SM-kisoihin liittyvät jutut. Isot kisat onkin tulossa, yhteensä 69 ilmoittautunutta, joka on melkein tuplaten viime vuoteen verrattuna. Hiukan rupee tässä jännittään, mutta onneksi ei tarvi olla yksin järkkäämässä näitä kinkereitä vaan siellä on Haapajärvellä valmiiksi rekrytty orjajoukko ja näitä ennakkojuttuja hoitamassa kokenuttakin porukkaa.
Oma posti käsittää tiedotuksen, joka on alkanut aika kivasti, nimittäin ensimmäinen radiohaastattelu on jo annettu. Mullahan on viisivuotissuunnitelma saada meidän laji Urheiluruutuun ja medianäkyvyys oletettavasti auttaa siinä!

Mun omista tytöistä 4 on tulossa sinne myös nostamaan, joten olen aika liekeissä siitäkin! Ja vielä pitäs toki saada oma kunto optimoitua...

Perjantai-ilta meni jälleen treenatessa ja eilen oltiin kaverimme Tuokin puutarhabileissä. Koitin tulla ajoissa nukkumaan, että jaksan tänään taas nostaa.

On jäänyt muuten viime viikonlopulta julkaisematta näitä juhlakuvia. Käytiin nimittäin nauttimassa yhden ihanan vihkiparin onnenpäivästä. Tunnelmapala on Kauniasten kirkosta.

Luottomekko ei nyt oo ihan parhaimmillaan tuon bleiserin kanssa.
Olikohan meillä bileet taas ens viikonloppuna. Alkaa käydä raskaaksi...

Mekko Diane von Furstenberg, jakku HM, kengät Prada

Ei kommentteja: