Tuli siis viikonloppuna vierailtua pitkästä aikaa Pohjanmaalla ja olihan yksi elämäni parhaista viikonlopuista. Tuliaisina oli se tavoiteltu kultamitali ja sekalainen kokoelma kokemuksia, joita ei luultavasti muualta saa kuin näistä urheiluhommista.
Olin itse järkkäämässä kisoja ja nyt jälkikäteen voin kertoa, että hommaa oli varmaan tuplasti se mitä kuvittelin. Sen lisäksi paikan päällä sain jännätä miten mun tytöt pärjää. Ja hienostihan ne: kaikki nosti täyden kympin ja saatiinhan me tuon mun oman killuttimeni lisäksi porukkaan toinenkin mitali, hopeinen sellainen. Huolimatta siitä, että sen nostajalla oli sormessa murtuma ja poskiontelotulehdus.
Ja monta muutakin tavoitetta täyttyi.
 |
| Mahtavia naisia! |
Oma suoritus ei kaikkien noiden viime viikon hössötysten jäljiltä mennyt ihan täysin putkeen. Tavoite oli 140, mutta nyt hyydyin ja ryydyin aika pahasti siinä viimeisten minuuttien aikana. Pahin vastustajani ennakkokaavailuiden mukaan oli kolmoslavalla nostanut Teija, joka ei lopulta voinut tehdä mitään oikeella kädellään, joten mitään tiukkaa kisaa ei sitten tullut. Kahdeksan minuutin kohdalla mulla oli niin vankka johto, että oisin voinut lopettaa siihen ja itse asiassa se kävi kyllä mielessäkin suorituksen aikana. Sen verran siirapissa tarpomista se tekeminen oli.
No, pienet siirapit sillon tällön kengänpohjaan niin pysyy jalat paremmin maassa.
Siinä oli sellasta pientä säätöä justiin oman vedon alla: olin prepannut yhden kuulan joka oli sittemmin harhautunut johonkin ja jouduin pikapikaa laittamaan toista kuntoon. Siinä hötäkässä onnistuin repiin sormeen verta vuotavan reiän, joka ois nopeesti muuttanut kahvassa olevan mankun saippuamaisen liukkaaksi. Siispä piti haeskella laastaria vielä siinä vaiheessa kun olin aatellut keskittyä ja hakea vähän tahtia ja sellasta. En sit viitsinyt kuitenkaan antaa kesken kaiken periksi vaan rypistin loppuun saakka ja jäin siis tulokseen 136. Mun "vahvempi" käsi petti taas: vasurilla tulos oli 69 ja oikeella se 67. Ei siis tarvi jatkossa miettiä kummalla aloittaa, kun voi aloittaa kummalla vaan. (Eli Vierelän Heikkiä lainatakseni, mulla on kaksi vahvempaa kättä kuten Chuck Norrisilla.)
Mutta siis loppujen lopuksi eihän tuohon nyt pettynyt voi olla, se näyttää olevan tuo sadankolmenkympin puhkaisukin aika vaikeeta. Tää oli sellainen välikisa ennen tota Chicagoa. Harmi vaan, että nyt mulla on kämmenessä taas aikamoinen ventti joten tempaustreeniä ei pääse muutamaan päivään jatkamaan.
Nyt kun taas katson tota videota niin mulla tulee TAAS ihan tippa linssiin niistä kannustushuudoista jotka sieltä katsomosta kuuluu, siellä on niitä tuttuja ääniä ja ihan vieraita ja se on kyllä ihan parasta tässä hommassa se tuki minkä tuolla riehuessaan saa.
Ja onhan nuo mun likat kyllä ihan huikeita ja niitähän jäi siis toinen mokoma vielä kotiinkin!
Lämmin kiitos kaikille jälleen kerran! Otetaan pian uusiksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti