Eveliina

tiistaina, joulukuuta 30

Hyvän Tuulen Joulu

Lukkari: maantiede, kuvataide, ruokatunti

(Älkää kertoko kelleen, että päivämäärää on peukaloitu...)

Kolmas peräkkäinen joulu muilla mailla tuulten perässä. Tällä kertaa otimme mukaan isänkin.

Paikka on Kanariansaarten Fuerteventura, Corallejon kylä ja hotelli Oasis Dunas. Rauhallinen paikka ja muuten kiva hotelli, mutta huoneista puuttui kahvinkeittimet. Siksipä kehitimme oman versiomme siitä (ks kuva).   

Reissu meni oikein kivasti: aamulla syötiin, sitten käveltiin 3 km Flag Beach rantaan jossa Puoliso surffasi. Sieltä takaisin, välipalaa ja huoltohommia. Isä katsoi Emmerdalea jos saatiin lähetys toimimaan. Sitten johonkin syömään, jonka päälle ehkä vähän istuskelua terassilla ja nukkumaan. Sama uudelleen, paitsi lauantaina, jolloin ei tuullut ja otimme altaalla aurinkoa koko päivän ja teimme pienen kävely/kuvauslenkin.

Shoppailusta tässä kohteessa en osaa sanoa mitään. Itse ostin ruuan ja juomien lisäksi kaksi pulloa lempiaurinkosuojaa, eli P20-geeliä - suosikkini jo vuonna 2010. Sen hinta on Stokkalla ollut liki 30 eur/100 ml ja tuolla tuplakoko maksoi alle kaksikymppiä. Otin siis toisenkin ensi kesää silmällä pitäen.  

Joulupukille oli selvinnyt viimein, etten aio ruveta surffaamaan, mutta otan mielelläni (parempia) kuvia. Niinpä paketista paljastui Canon 17-55 mm objektiivi, mistä hyvästä tarjosin pukille oikein sellaisen "kunnon suukon". Tässä jokunen (heh) harjoitusräpsy satunnaisessa järjestyksessä.

Hotellin allasalue




Huvittelupuisto oli näin talvella kiinni


Taustalla Lanzarote










No joo, mulla on joku fiksaatio noihin kaktuksiin...




Hiukan ehkä Dali-vaikutteita

Kamerasta löytyi tasan yksi kuva musta. (NYC-matkalta ostettu
Diane Von Furstenbergin mekko ei oikein tässä näy, mutta oli ekaa kertaa päällä
jouluaattona. No, pitää olla tarkempi ens kerralla...)

...mutta näitä kuvia oli taas sitten sitäkin enemmän.


Tällä jampalla oli temppu, jossa otettiin lauta ilmassa pois ja pistettiin takasin



Elämäni miehet

Melko karut maisemat matkalla lentokentälle

Keskustaa
Hotellinraatoja kylässä ole useampikin. Tämä poikkeuksellisen suuri.

Tästä alkaa dyynit.

Edellä nähtyä raatoa

Hylätty oli tämäkin rantahotelli. En kyllä tajua miksi, sillä paikka oli kyllä varsin hyvä.

Hyvää tuulta



Meidän "kahvinkeittimenä" toimi pullosta leikattu suppilosta, jonka suuaukossa oli lusikka,
ettei vesi hulahda suoraan läpi. Kahvi suodatettiin puoli kuppia kerrallaan mehukannuun ja hyvää oli.


Tantaluna restaurant. Voin suositella!

Ei kommentteja: